Aaargh. Anteeksi brutaaliuteni, mutta ei perkele.
Minulla on tapana sanoa, etten lue loppuun asti kirjoja joiden tyyli ei miellytä. Tämän luin. Investoin siihen 50 sentin kirjaston varausmaksun ja aikaani monta työbussimatkaa ja iltaa, jolloin olisin voinut katsoa Sopranosia uusintakierroksena dvd:ltä. Ei todellakaan olisi kannattanut.
Törmäsin jossain kirjablogissa ylistävään mainintaan Vieraan lapsesta, oli kuulemma vuoden parhaita kirjoja (tämä bloggaus yli vuoden takaa, tietysti, kun luen näitä kirjojani jälkijunassa). Olin tykännyt kyseisen bloggarin muista vinkeistä, joten pistin kirjan oitis lukulistalle.
En kuollaksenikaan tajua miten joku saa tästä kirjasta mitään kiksejä. Yli 500 sivua tuskastuttavan hidasta kerrontaa ja aivan käsittämättömän kökköä tekstiä. Mietin koko ajan, onko kirjalla ihan luokattoman huono kääntäjä vai onko alkuperäisteos yhtä surkea. Alan Hollinghurst on Booker-palkittu kirjailija, mutta epäilen kyllä ettei teksti kanna kovin pitkälle englanniksikaan. Vai mitä sanotte tästä:
”En osaa sanoa siitä enempää, George sanoi ja näki Stokesin lievän hymyn jähmettyvän tukahdetusta uteliaisuudesta. ”Mutta toisaalta… arvatenkin sinä olet tietoinen seurasta.”
”Niin, se seura…”
”Cecil oli minun isäni.” Oli hämmästyttävää ja hyödyllistäkin, miten salaisuuksien kätköissä piileskeli toisia salaisuuksia.
”Niin…” Stokes sanoi uudestaan äänessään Oxfordin opiskelijalle tyypillistä lievää hilpeyttä Cambridgen tavoista. Toisaalta esoteerisista asioista keskusteleminen oli hänelle hyvinkin tuttua ja hänen kasvonsa lientyivät taas kerran vihjausten ja vertauskuvien herkäksi peiliksi. ”Cecil siis…”
”Otti minut – valitsi jäseneksi”, George sanoi ykskantaan ikään kuin sitäkään vähää ei olisi pitänyt paljastaa.
Stokes hymyili melkeinpä viekkaasti. ”Vieläkö te kokoonnutte?”
”Sinä siis tiedät seurasta, niin kuin ilmeisesti kaikki muutkin.”
”Tuskinpa sentään.”
Tätä lainausta ei edes ole etsitty mitenkään tieten tahtoen huonointa mahdollista lainausta etsien. Avasin kirjan randomisti ja sattui löytymään tällainen helmi, joita koko romaani on täynnä. Surkeaa dialogia, huonoa tilannekuvausta ja kömpelöitä homoviittauksia. Lukija tajuaa melkein ensimmäiseltä sivulta kirjan ydinhahmon Cecilin homouden, mutta tätä paljastusta jemmataan tekstissä pitkään.
Vieraan lapsi keskittyy aikaan juuri ennen ensimmäisen maailmansodan puhkeamista ja sitä seuraaviin vuosikymmeniin. Jos jostain kirjaa voi kiittää, niin sen rakenteen aikahypyt ovat hauska idea. Tarina loikkaa luvuissa uusille vuosikymmenille ja samalla monet päähenkilöt vaihtuvat. Kertomuksen ytimessä on nuorena kuollut homo runoilija Cecil ja hänen ympärilleen rakentuva taiteilijakultti.
Minusta Vieraan lapsi on yksinkertaisesti pitkäveteinen ja sen teksti teknisesti kehnoa. Tarina ei vedä eikä henkilöissä ole mitään kiinnostavaa.
Tätä kirjaa on kuvattu myös koskettavaksi homoseksuaalisuuden kuvaukseksi. En ikimaailmassa olisi arvannut että Hollinghurst on itse homo, niin stereotyyppisiltä ja itsekorostuksellisilta tarinan homot vaikuttavat.
Suositus: älä osta.
Eilispäivän kirjat: huonomuistisen naisen tajunnanvirtaa 
kasvoni lieventyivät.
Jee! Mun blogissa on yksi kommentti ja yksi seuraaja: kiitos Jorma!
Pääsit mun Bookmarks-listalle. Kommentoin jossain vaiheessa, etenkin jos satumme samaan kirjaan. T: Kalle
Saako tänne blogiin kommentoida ja pohdiskella kirjoja ja kirjailijoita mitä hyvänsä, vai keskitytäänkö vain teokseen ”työn alla”?
Sori Pirttilä, huomasin vasta nyt tän sun kommentin. Olisin ikuisesti kiitollinen ihan mistä tahansa kommenteista ja pohdiskeluista!