Jussi Perälä: Ikuinen säätö – Helsingin huumemarkkinat

JussiPeräläIkuinensäätö

Aika hauska kontrasti siitä syntyy, kun lukee Helsingin huumemarkkinoista kertovaa kirjaa perhelomakohteessa viikon talvilomalla Kanarialla.

Huumekaupan kuvioista ja valtasuhteista väitelleen Jussi Perälän Ikuinen säätö on aivan äärimmäisen kiinnostavaa luettavaa. Hyvin kirjoitettu teksti perustuu Perälän väitöskirjaan, jota varten hän teki ”kenttätyötä” vuosikymmenen ajan. Tänä aikana Perälä upposi itsekin syvälle kuvaamiinsa höyryisiin piireihin ja kertoo tämän kirjassaan aika suorasukaisesti.

Perälän kenttätyöhön kuului toki huumepoliisin, tullin ja vankilan henkilökunnan haastatteluja, mutta erikoiseksi tutkimuksen tekee se, että Perälä soluttautui kuvaamiinsa huumemarkkinoihin eri myyjätasoja myöten. Hän kertoi kyllä tutkimuskohteilleen ja haastateltavilleen miksi hengaa mukana, mutta vaikuttaa siltä että hän siitä huolimatta sai seurata avainkontaktejaan lähes koska tahansa halusi. Tavat saavuttaa diilerien luottamus eivät ehkä ole ihan tavanomaisimpia akateemisella saralla.

”Kuski on enemmän kännissä kuin minä. Itäväylän vauhti jää päälle tyhjään kaupunkiin ajettaessa. Kaisaniemen mutkiin tullaan lujaa. Kasinon nurkalta juoksee mies eteen ja jähmettyy keskelle tietä nähdessään letukan valot. Kännissä sekin. Kuski vetää tottuneesti liinat kiinni ja minä liimaudun etulasiin. Jänis pääsee valokeilasta. ’Mitä vittua näissä vöitä käyttää, niistä vaan äijä katkeaa.”

Kirjoittajan omakohtaiset muistelmat on selvästi lisätty tuomaan faktatekstiin katu-uskottavuutta, ja sitä ne kyllä tuovat. Akateemista uskottavuutta ne sen sijaan nakertavat, koska pätkistä käy kyllä ilmi, mihin huumekaupan osapuoleen Perälän omat sympatiat kohdistuvat.

Ikuisen säädön perusteesi on se, joka käy ilmi kirjan nimestäkin: suomalainen huumekauppa rakentuu enimmäkseen amatöörimäisten säätäjien kaoottiselle rakennelmalle, jossa juuri kukaan ei rikastu. Tässä Perälän kuvaus Subutexin ja muiden lääkkeiden hankintareissulta Tallinnassa:

”Paikalle tulee lisää suomalaisia, jotka ovat menossa apteekkiin. Hekin jakavat rahaa toisilleen yhteiskassasta. Tupakka palaa ketjussa ja kello käy kolmea. Ryhmäläiset tarkistelevat koko ajan reppujaan. ’Säätäminen’ on melkoista; reseptit ovat hukassa koko ajan, rahat ovat jollakin, niitä jaellaan toisille ja reppuja tarkistellaan. ’Vittu’ toistuu lähes joka virkkeessä. ’Vittu kato onks mun reppu kiinni.’ ’Mihin vittuun mä nyt tungin sen reseptin.'”

Kovin glamoröösiltä tukkurin, diilerin, muulin tai edes ”aivon” eli maahantuontia organisoivan väliportaan pomon elämä ei siis Ikuisessa säädössä vaikuta. Ennemminkin Perälä rakentaa melko johdonmukaisesti kuvaa ihmisistä, jotka ovat jo vaiheessa vaiheessa elämäänsä syrjäytyneet tai syrjäytetty tavallisesta yhteiskunnassa. Joidenkin Perälän seuraamien ydinhenkilöiden osalta viitataan koulukotitaustaan, ja Perälä suomii kirjassaan raskaasti suomalaista vankilajärjestelmää, joka ei millään tavoin tue huumekauppaan sekaantuneiden pysyttelemistä kuivilla vapautumisensa jälkeen.

Yksi Perälän ydinpointeista onkin juuri se, että suurin osa suomalaisen huumekaupan toimijoista on itsekin ainakin joidenkin laittomien huumeiden käyttäjiä. Ja itse bisnes sitten on yhtä sekasotkua: kamaa myydään velaksi, annetaan aloittelijoille testattavaksi, lahjoitetaan kavereille ja hukataan joko poliisin takavarikoissa tai siksi, että niiden olinpaikka on unohtunut.

”Kannabiksen myyntitilanteessa kokemattomalle asiakkaalle saatetaan tarjota ’kauheet paukut’, lähes pelkkää hasista tai kukintoa tai näitä molempia sisältävä tuotepaketti. Tupakkaa voidaan laittaa vain sen verran, että jointti palaa paremmin. Tämän jälkeen asiakas on, tutkalla ollessaan, hyvin yhteistyöhaluinen. Myyntitilanteet eivät muutenkaan välttämättä ole kovin vakavia tapahtumia. Kaupankäynnistä ei tosin tule mitään koska sekä asiakas että myyjä ovat sekaisin ja todellinen säätäminen jää seuraavaan kertaan.”

Jussi Perälän mielestä suomalaisessa huumerikollisuudessa kyse ei pääosin ole järjestäytyneestä eli organisoituneesta rikollisuudesta vaan orgaanisesta rikollisuudesta. Orgaanisella rikollisuudella Perälä tarkoittaa sitä, että huumeverkostot rakentuvat rooleihin, ja verkostossa on erilaisia riippuvuussuhteita ja keskinäisiä moraalisiteitä. Perälän pieneen otantaan perustuvien kokemusten mukaan huumekauppiaiden verkoston keskinäinen lojaalisuus on ainakin ajoittain aika vahvakin, ja jonkinlainen moraali asiakkaitakin kohtaan on olemassa. Kaikille ei myydä kaikkea.

Kirjansa lopussa Perälä ottaa selvästi kantaa siihen, mitä huumausainepolitiikassa pitäisi tehdä. Hänen mielestään huumeiden laillistaminen olisi järkevin tapa auttaa huumeiden käyttäjiä (joilla kynnys hakeutua hoitoon tai katkaisuun on nykyisin korkea). Ylipäätään Perälän argumentti siitä, että huumeiden käyttäjien ja kauppiaiden saaminen ”takaisin yhteiskuntaan” ulkopuolella pitämisen sijaan on minusta perusteltu. Sen sijaan tämä Perälän esittämä perustelu oli ainakin minulle uusi ajatus:

”Jopa kannabiksella saa nykyisin sosiaalista statusta. Laillistamisen myötä kannabiksesta tulisi ongelmallisten, jopa alempien sosiaaliluokkien aineita, jolloin niiden kokeilu ja käyttö ei enää olisi kielletty hedelmä eikä käyttö houkuttelisi esimerkiksi virkistyskäyttöön vetoamalla.”

Jaa. Ehkäpä?

Luettuani Ikuisen säädön nakkasin kirjan miehelleni, joka minua laiskempana lukijana yllättäen tarttui siihen ja lukaisi yhdessä illassa läpi. Yhteisessä keskustelussa nousi esiin kieltämättä kiinnostava pointti, joka minullakin käväisi mielessä, mutta ei ehkä kristallisoitunut ihan loppuun asti.

Parhaillaan uutisotsikoissa pyörivä keskustelu huumepoliisin korruptiosta on nimittäin aika ristiriitainen Ikuisen säädön perusviestiä ajatellen. Jos suomalainen huumekauppa on pääasiassa pienimuotoista puuhastelua, niin miten korruptoitunut poliisi voi rikastua vain kuorimalla bisneksestä kermat päältä? Perälän tutkimus perustuu luottamuksellisten suhteiden rakentamiseen ja siten pieneen tutkimusotokseen. Lähteet ovat nimettömiä. Ilmaan jää leijumaan epäilys siitä, kuinka luotettavia poliisilähteet ovat olleet, ja ehkä Perälä itse on tyytynyt niihin vastauksiin, jotka ovat palvelleet hänen omaa näkemystään.

Lue Ikuinen säätö. Ehkä se synnyttää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia, mutta se ei ole koskaan ollut miinus minun kirjanpidossani.

Mainokset

One thought on “Jussi Perälä: Ikuinen säätö – Helsingin huumemarkkinat

  1. Kun ajattelee, että maailman rahoitusjärjestelmän tärkein vararahasto perustuu Afganistanista tulevien tuotteiden myyntiin ja että Suomi lentokenttineen ja käytännöllisesti katsoen valvomattomine satamineen on suhteellisen hyvä kauttakulkupaikka huumeille, Perälän kirja koskettelee aika marginaalista piiriä. Katutason toiminta on kivasti kuvattu, ja omat kokemukseni siitä osuvat hyvin yhteen Perälän kuvauksen kanssa. Nuorena satuin asumaan diilerin kämpässä yliopiston campuksella Jenkeissä ja myöhemmin Länsi-Berliinissä silloin tällöin kiertelin vähän isomman kauppiaan mukana yökerhoissa, touhu on samankaltaista kaikkialla. Olennaistahan tässä on vaitiolovelvollisuus. Perälä antaa sekoilijoista hyvän kuvan, ja nämä sekoilijat sotkevat aika pahasti ainakin vanhan liiton kavereiden bisneksiä pääkaupunkiseudulla, koska eivät osaa pitää päätään kiinni ja varsinkin piripäissään uhoilevat liikaa. Totta kai poliisi tuntee tuon kuvion ja jokaisen hyypiön. Viime viikolla Tulli takavarikoi ison erän amfetamiinia ja arvio iomaisuusrikosten määrän putoavan takavarikon ansiosta. Kyseessä oli niin iso erä, että amfetamiiinin hinta kadulla nousee. Se tuskin haittaa asiantuntijatehtävissä yötä myöten työskenteleviä ohjelmoijia, tutkijoita ja muita jotka tarvitsevat piristettä, mutta kadulla rikollisuus saattaa lisääntyä. Perälä toteaa, että aseet ovat lähinnä rekvisiittaa. Kyllä niitä aika herkästi käytetään, etenkin Afrikasta ja Itä-Euroopasta tulevien diilereiden toimesta. Perälä ei halunnut paljastaa isäntiä eikä heidän suhteitaan Suomen elinkeinoelämän vaikuttajiin, eikä myöskään poliisiin. Ehkä hän ei edes halunnut tietää nistä. Olisi hyvin helppoa osoittaa, kuinka pimeä raha löytää pöytälaatikkofirmojen kautta tiensä harmaan talouden toimialoille, ravintola- ja rakennusbisneksiin, hyvin usein julkiselle sektorille. Tätä on kuitenkin turha osoittaa. Se ei auta mitään, ja siinä pääsisi hengestään. Sitä paitsi niitit on hyvää jengiä, pahimpia ovat alkoholistit. Ruuvari, taltta, puukko, kirves jne yhdistettynä alkoholiin on huono homma. Kuten sanottu, YK:n ja Naton suojaama Afganistanin-bisnes pitää aika ajoin koko maailmantalouden pystyssä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s