Ville Kivimäki: Murtuneet mielet

Kuva

Toisen maailmansodan aikana yhteensä 191 suomalaista sai korkeimman sotilaallisen kunniamerkin, Mannerheim-ristin. Sodan matematiikka on kuitenkin sellaista, että jokaista heitä kohden lähes sata suomalaissotilasta päätyi sotapsykiatriseen hoitoon. (…) Taktisten nuolien ja isänmaallisen juhlaretoriikan takana oli aina joku, joka menetti järkensä tai hermonsa väkivallan keskellä. Tuo joku saattoi lopulta olla kuka tahansa.

Jatketaan Finlandia-putkea: Ville Kivimäen Murtuneet mielet palkittiin viime vuoden Tieto-Finlandialla. Kivimäen väitöskirjaan perustuva Murtuneet mielet käsittelee rintamamiesten sodanaikaisia mielenterveysongelmia.

Kirjan nimen ja vähien ennakkotietojen perusteella ajattelin ennen kirjaan tarttumista että Kivimäen kirja keskittyisi siihen nyt jo yleiseen näkemykseen, miten toinen maailmansota traumatisoi kokonaisen suomalaisen sukupolven. Kivimäki tekee kuitenkin selvän pesäeron tähän näkökulmaan: hänen mielestään trauma-sanaa on viljelty tässä yhteydessä turhan kevyesti. Kivimäki huomauttaa, että suurin pystyi rintamasotilaista pystyi jatkamaan elämäänsä melko tasapainoisesti sotavuosien jälkeen. Kivimäen tutkimuksen päähenkilöt ovat niitä, joihin sota vaikutti toisin.

Talvi- ja jatkosodan aikana 18 000 miestä sai Suomessa psykiatrista hoitoa. Tämä on vain jäävuoren huippu sodan aiheuttamista psyykkisistä häiriöistä, Kivimäki arvioi. Monista eri syistä kaikki hoitoa tarvinneet eivät päätyneet hoitoon.

Talvisodan aikana potilaiden tulvaan ei edes ehditty valmistautua kunnolla. Jatkosodan aikana järjestelmä toimi paremmin, mutta silti hoitoa saivat vain vakavimmin sairastuneet. Armeijan johdossa pidettiin myös tärkeänä, ettei rintamalta päässyt liian helposti pois psyykkisiin häiriöihin vetoamalla, kuten aikalaismuistelmista käy ilmi:

Siinä vaiheessa miehistöstä useat saivat raivokohtauksia. Heissä oli kerta kaikkiaan pitelemistä. Neuvottelin parin komppanianpäällikön kanssa. Sovimme näin: missään tapauksessa ei lähetetä näitä miehiä taakse, sillä silloin muut näkevät, että nuo pääsevät pois; ja me katsoimme, että tämä voi olla hyvinkin tarttuva tauti tämä hulluksi tulo täällä, tarkoitusneuroosia.

Ne jotka todettiin psyykkisesti sairaiksi, piti kuitenkin siirtää rintamalta ”taaksepäin”: vähintäänkin rintamasairaaloihin lepäämään tai tupaten täysiin sotamielisairaaloihin.

Murtuneiden mielten ahdistavinta luettavaa ovat kuvaukset siitä, miten sähkö-, insuliini- ja Cardiazol-shokkihoitoja käytettiin sairaaloissa rangaistuksina tai kurinpitomenetelminä. Shokkihoito oli ajan uutuus ja psykiatrit uskoivat niiden parantaviin tuloksiin, mutta shokeilla myös peloteltiin potilaita, joista osa palasi rintamalle pelkästään välttyäkseen hoidoilta. Insuliinishokkien ikävänä miinuspuolena oli se, että osa potilaista kuoli insuliinilla aiheutettuun koomaan; Cardiazolilla aiheutetut kouristukset puolestaan olivat niin rajuja, että potilaat mursivat hoidoissa luitaan, vaikka shokit aiheutettiin valvotuissa oloissa.

Lievemmissäkin tapauksissa sotapsykiatrien asenteita leimasi kovuus. Yksi heistä, Konrad von Bagh ohjeisti potilaiden hoitoa näin:

Täytyy turvautua suggeroivasti ja itsevarmasti esitettyihin lauseisiin, esim. ”olette sotapalvelussa; akkamaisuutta ei sallita. Uskon, että teillä on vaivoja, mutta ne eivät saa estää toimintaanne. Purkaa hampaanne yhteen ja tehkää velvollisuutenne.” Hysteerikkoihin täytyy yleensä käyttää jämerää tyyliä ja itsepintaisilla harjoituksilla parantaa ryhtiä ja liikuntahäiriöitä. Hysteerikkoa ei paranneta lääkkeillä (jollei niitä käytetä suggestion palveluksessa) eikä levolla, vaan voimistelulla ja työllä.

Kivimäki selvittää tutkimuksessaan myös sitä, miten niin moni kuitenkin selvisi rintamakokemuksista. Miten järjetön väkivalta ei murtanut vieläkin useampia? Yksi Kivimäen tuloksista on se, että nuorilla rintamamiehillä oli vähemmän psyykkisiä ongelmia kuin muilla. Heillä oli ehkä vähemmän murehdittavaa ja menetettävää kuin vanhemmilla, perheellisillä miehillä; he sitoutuivat vaivattomammin ryhmään; he saattoivat myös vaivattomammin allekirjoittaa sodan motiivit, joita monet suomalaiset kyseenalaistivat sen jälkeen, kun joukot ylittivät talvisotaa edeltäneen rajan. Ne, jotka epäilivät sodan mielekkyyttä tai jäivät yhteisössä ulkopuolisiksi, olivat suuremmassa vaarassa seota.

Ja se sekoaminen sitten. Suomessa 1940-luvulla vallinneen psykiatrisen tulkinnan valtavirran mukaan sodan väkivallalla harvoin oli tekemistä rintamamiesten ”tärähtämisen” kanssa. Toisin kuin muissa länsimaissa, psyykkisiä ongelmia ei sodan aikana tarkasteltu psykologisina ja sodan olosuhteisiin liittyvinä, vaan ainoastaan psykiatrisina, yksilön ominaisuuksista johtuvina häiriöinä. Psyykkiset ongelmat pistettiin vähä-älyisyyden, luonnevikaisuuden ja heikkohermoisuuden piikkiin.

Itsekin historiaa opiskelleena tulee silloin tällöin pohtineeksi, mitä hyötyä historiantutkimuksesta oikeastaan on. Tämä kirja on vastaus. Tällaista kantaaottavaa, vaikuttamaan haluavaa tutkimusta pehmeät tieteet tarvitsevat. Kivimäki antaa äänen vaiennetuille ja palauttaa häväistyjen kunnian. Pitkän faktatykityksen päätteeksi hän esittää kirjansa lopussa omat johtopäätöksensä, joita minä en ainakaan pystynyt lukemaan itkemättä. Kivimäki on niin tosissaan, ja niin oikeassa.

Traumaattisilla kokemuksilla ja psyykkisillä häiriöillä ei ole ollut juurikaan sijaa uudessa, ahtaassa sotasankaruusmyytissä. Luettuani satoja sotaveteraanien muistelmia 1970- ja 1990-luvuilta tosiasiaksi jää, ettei mukana ole yhtäkään psykiatriseen hoitoon joutuneen sotilaan omakohtaista kertomusta. Väkivaltaiselle, traumaattiselle kokemukselle on kuvaavaa, ettei sille löydy tyhjentävää ilmaisua. Ilman kieltä kokemusta ei voi jakaa, ja kun kokemusta ei voi jakaa, sen ympärille ei myöskään muodostu omaa kokemusyhteisöä. Tällä tavoin trauma tuhoaa identiteettiä ja eristää kokijansa. Niin kulunut ja liiaksi käytetty sanonta kuin se onkin, tässä on todeella kyseessä vaiettu historia.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s