Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa

Heikkenevä huoltosuhde ja rapistuvat vanhustenpalvelut ovat melkein jokapäiväistä kauraa sanomalehtien otsikoissa ja ikäihmisten palvelutalot kaikille ainakin jollain tavalla tuttuja. Siihen nähden on ehkä vähän omituista, etten muista lukeneeni aiemmin romaania, jossa tätä teemaa käsiteltäisiin. Olisiko turhan epäseksikäs romaaniaihe? Telkkarifiktiossa aihetta on toki parodioitu.

Toimittaja Minna Lindgrenin Kuolema Ehtoolehdossa nostaa siksi esiin tärkeitä teemoja. Vanhusten lääkitseminen passiivisiksi hoidon kohteiksi, yksityisten palveluntarjoajien voitonmaksimointi tai yksinäisten vanhusten ihmiskontaktien puute ovat pelottavia ja varmasti yleisiäkin ilmiöitä.

Mitään kovin uutta näkökulmaa romaani ei aiheeseen tuo. Jännärinäkin Kuolema Ehtoolehdossa jää puolitiehen: tarinassa viitataan palvelutalon henkilökunnan huume- ja lääkediilaukseen, järjestelmälliseen seksuaaliseen väkivaltaan ja talouspetoksiin, mutta nämä kaikki jäävät lopulta selvittämättä. Lukijana koin itseni huijatuksi, kun niin monet juonessa avatut teemat jätettiin avoimiksi. Petaako Lindgren kirjalle jatko-osaa?

Viihdyttävää luettavaa Kuolema Ehtoolehdossa on silti. Kirjan naistrio paljastuu romaanin edetessä jollei nyt sentään anarkistiseksi, niin ainakin vanhuksille hyväksyttyihin kapeisiin normeihin sopimattomaksi, punaviiniä ja viskiä tissuttelevaksi ja suunsa puhtaaksi puhuvaksi poppooksi.

Lindgren käsittelee ihmisen arvoon liittyviä kipeitäkin aiheita, kuten omaisensa laitokseen unohtavia sukulaisia tai vaippoja joita vaihdetaan vain henkilökunnan aikatauluihin ja mieltymyksiin sopivina aikoina. Tässä tekstin lämmin ironia toimii.

Hauskan sarkastisesti Lindgren kuvaa myös yksityisten palveluyritysten rahastussampoa: asiakkaansa heitteille jättävää Ehtoolehdon palvelutaloa pyörittää Vanhusten Hoiva ja Rakkaus Säätiö, ja härkisti laskuttava siivousfirma on nimeltään Muhuväen Puts ja Plank.

Onneksi systeemille voi pistää kampoihin. Kirjassa lääkkeillä lannistetun mummon pelastaa ystävien sitkeys ja huolenpito, kun sukulaisista ei ole apua. Tämän kirjan punainen lanka on tyttöjen välinen ystävyys. Tyttöjä kikatuttaa aika samanlaiset jutut, olivatpa ne sitten yhdeksän- tai yhdeksänkymmenvuotiaita.