Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli

KuvaOlen antanut kertoa itselleni, että Hannu Lauerma on alallaan ristiriitainen ja kiistelty hahmo. Tämän kirjan luettuani en ihmettele sitä yhtään.

Lauerma on lääketieteen tohtori, psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti, jolla on unilääketieteen erikoispätevyys. Psykiatrisen vankisairaalan vastaavana ylilääkärinä työskentelevä Lauerma tunnetaan erityisesti vankien psykiatrisen hoidon asiantuntijana ja häntä käytetään usein asiantuntijana oikeudenkäynneissä. Lauerma on myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimusprofessori.

Tätä ammatillista taustaa vasten Hannu Lauerma on aika särmä kaveri. Hän ei säästele yhtään sanojaan suomiessaan esimerkiksi vaihtoehto- ja huuhaahoitoja, ja tähän kaartiin hän lukee kyllä ison kirjon maallikkoja akupunktiosta erilaisiin terapeutteihin, joita yhdistää vain se, että peruskoulutus ei ole lääketieteellinen. Lauerma ei sorru tavalliseen tapaan puhumaan ”julkisessa keskustelussa olevista näkökulmista” tai muusta epäselvästä diibadaabasta, vaan nimeää useimmat kritisoimansa hoitoalat ja jopa niiden yksittäiset toimijat. Ja tekee sen aika värikkäästi, puhumalla esimerkiksi ”meridiaanit ojossa ja chakrat väristen foliohattuun sonnustautuneista yrttikauppiaista”, jotka ”markkinoivat hopi-intiaanien keksinnöksi virheellisesti väitettyjä korvaan ängettäviä kynttilöitä, jotka puhdistavat tärykalvojen läpi poskiontelot.”

Hyvin moni vaihtoehtoiseksi kutsuttu hoitomuoto, joka antaa käyttäjilleen uskoa ja tyydytystä vaikuttamatta terveyteen muuten millään tavalla, menettää koetun tehonsa viikoissa tai kuukausissa. Käyttäjä ei kuitenkaan yleensä pety vaan toteaa, että hänen kehostaan puuttuu tällä kertaa jotain muuta mineraalia, lisäravinnetta tai vitamiinia, tai hän arvelee, että värähtelykenttä hänen ympärillään edellyttää uutta synkronointia laminoidulla pahvinkappaleella tai hologrammilla, jotta elimistö toimisi harmonisesti. Tai sitten täytyy parantaa juomavettä laitteella, joka kiinnitetään hanan ulkopuolelle ilman energialähdettä tai yhteyttä veteen. Tämän vuoksi alan markkinat ovat rajattomat.

Minulla ei ole oikeastaan mitään kontaktipintaa Lauerman huuhaaksi leimaamalle alalle, joten olen pitkälti taipuvainen uskomaan hänen näkemyksensä.

Rajusti Lauerma antaa kuitenkin ympäri korvia myös toimittajille, joka puolestaan on ammattikuntana tutumpi. Journalistien työssä kieltämättä näkyy – usein välttämättömyyden pakosta eli tilan vähyyden takia, mutta välillä myös laiskuuden tai nettiklikkimäärien tai irtonumeromyynnin aiheuttaman paineen vuoksi – raju yksinkertaistaminen ja yleistäminen, joka varmaan ajoittain ottaa pannuun kaikkia toimittajien kanssa töitä tekeville. Lauerma ei kyllä yritäkään paikata välejä toimittajiin. Talentumin arvostettua Mediuutiset-lehteä hän kutsuu ”Medi-Seiskaksi” jossa Lauerman oman haastattelu oli raiskattu ”Aku Ankka -tasoisilla” kliseillä.

Mediuutisiin kohdistettu hyökkäys on hyvä esimerkki tietystä kaunaisuudesta, joka häiritsee sitä enemmän, mitä pitemmälle Hyvän kääntöpuolta lukee.

Kirjan ensi lukuja lukiessani hykertelin innoissani: mahtavaa, että joku Lauerman kaltainen, akateemisesti ansioitunut ja alansa establishmenttiä edustava tutkija uskaltaa kerrankin ottaa asioihin kantaa. Hän arvostelee ansiokkaasti esimerkiksi sitä populismia vastaan, jolla julkisuudessa asetetaan vastakkain vaikkapa vanhainkotien ja vankiloiden olot: Populistinen vangit vastaan laitosvanhukset -asetelma onkin yhtä mielekäs kuin kysymys siitä, kannattaisiko esimerkiksi ADHD-potilaat invalidisoida loppuiäkseen yhteiskunnan ulkopuolelle, jotta säästöillä voitaisiin hoitaa lasten syöpäsairaudet?  Jo kirjan lukujen nimet antavat odottaa paljon: Avuttomia tappamassa, Tiede eli ainaisen väärässä olemisen syvä ilo, Psykiatrinen vankisairaala ja Hannibal Lecter tai Missä psykopaatti luuraa.

Mutta alun raikas toisinajattelu muuttuu kirjan edetessä ajoittain tunkkaisen oloiseksi oman reviirin puolustamiseksi. Tuntematta alaa kovin hyvin Lauerman näkemykset tuntuvat kyllä perustelluilta, mutta tekstissä on toistoa ja inttämistä, joka alkaa ärsyttää.

Olen lukenut Lauermalta aiemmin Pahuuden anatomian, joka keskittyi Hyvän kääntöpuolta paremmin siihen, mitä kirjan otsikko antoi olettaa. Pahuuden anatomia avasi tapausesimerkkien kautta pahan olemusta ja pohdiskeli esimerkiksi sitä, mikä väkivaltaisten rikollisten keisseissä oli ympäristön ja mikä perintötekijöiden tai psyykkisten sairauksien aiheuttamaa.

Hyvän kääntöpuoli sen sijaan on enemmänkin psykiatrian, luontaishoitojen ja kaikkien niiden välimaastossa olevien ilmiöiden sisäisen keskustelun tai julkisuudessa olleiden väärinkäsitysten oikomista. Jos tässä skenessä ei itse ole sisällä, Hyvän kääntöpuolta pidemmälle lukiessa tulee samanlainen kiusaantunut olo kuin bussissa, jossa tahtomattaan salakuuntelee tuntemattoman pariskunnan kinaamista.

Mainokset

7 thoughts on “Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli

  1. Lauerma jäi mieleen hänen todettuaan Hesarissa vuosia sitten, että syvällisesti pahoja ihmisiä on olemassa. Se oli piristävää, vaikka hän ei liene sitä mieltä että kaikissa ihmisissä on sekä hyvyys että pahuus synnynnäisinä ominaisuuksina.

  2. Just tuosta syystä Lauerma onkin kiinnostava, ettei lauo pelkästään niitä alan tyypillisiä itsestäänselvyyksiä. Hän viittasi tuohon samaan lyhyesti tässä uusimmassakin kirjassaan. Oli kyllä sitä mieltä, että esimerkiksi vankilatuomiota kärsivistä ihmisistä suurin osa on tavalla tai toisella ”olosuhteiden uhreja”, joiden kuntoutumista yhteiskunnan jäseneksi kannattaa pitää tavoitteena, mutta kirjoitti myös, että pieni osa vangeista on aidosti pahoja.

  3. Olipas kiinnostava arvostelu! Luin itse kirjan myös ja se herätti yhtälailla ristiriitaisia tuntemuksia. Mutta yleisesti ottaen oli kyllä harvinaisen mielenkiintoinen teos!

    1. Jep, jäin itse miettimään oliko arvosteluni liiankin kriittinen, kun kuitenkin tykkään Lauerman tyylistä kovasti. Lue Pahuuden anatomia jos et ole jo lukenut. Kävin bongaamassa sun arviosta Corvinon – lukulistalle meni, kiitos!

  4. Tavallaan koko Lauerma on vähän ristiriitainen hahmo! Jos lukee hänen koko tuotantonsa, niin tuo kaunainen ”oman kentän sisällä” tapahtuva piikittely ja oman arvon nostaminen ovat kyllä toistuvasti siellä löydettävissä. On helppo uskoa, että hän tietää mistä puhuu tai kirjoittaa ja hänen ajatuksiaan on viihdyttävä lukea, mutta sitten aina ajoittain tulee se hykerryttävä mielleyhtymä, että sitaatti ”psykopaatit ovat hyvin vakuuttavia” Lauerman äänellä luettuna on hyvin vakuuttavin äänenpainoin ja kehonkielin sanottu 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s