Gillian Flynn: Paha paikka

Flynn Paha paikkaKaikki ovat tietysti lukeneet Gillian Flynnin Kiltin tytön, viime vuoden kohukirjan? Kiltin tytön suosion myötä WSOY on suomentanut myös Flynnin aiemman romaanin, Pahan paikan. Olin aika täpinöissäni kun sain kirjan käsiini.

Pahassa paikassa on paljon samaa kuin Kiltissä tytössä. Tarina kulkee kahdessa aikatasossa ja kertoo kolmen kertojan näkökulman. Molempien kerronnassa on samanlaista ankeaa nihilismiä: älä luota kehenkään, älä usko ihmiseen. Niille on yhteistä myös se, ettei päähenkilö ole yhtään miellyttävä.

Niinkuin tämä Libby Day. Tyttö, joka jäi yksin 7-vuotiaana isoveljen raa’asti lahdattua muun perheen. Lähtökohtaisesti sympatiat ovat Libbyn puolella, eikö? Libby on kuitenkin aina ollut ankea mököttäjä. Äidin ja sisarten kuoleman jälkeen Libby kiersi sukulaisen luota toisen luo, koska kukaan heistä ei kestänyt elämää hänen kanssaan: tyttö valehteli, varasti, pahoinpiteli ihmisiä, tappoi lemmikkejä. Aikuisena Libby on tuuliajolla, koska hänellä ei ole pitkäjänteisyyttä opiskeluun, työntekoon tai siihen, että ottaisi selvää, miten sossun tukia haetaan.

Rahapula pakottaakin kolmekymppisen Libbyn palaamaan perheensä murhiin. Hänelle säätiöidyt lahjoitusrahat loppuvat, ja selvittämättömistä murhista patologisen kiinnostuneen Kill Club –seuran jäsenet lupaavat hänelle palkkion, jos hän alkaa selvittää uudestaan perheensä murhaa. Murhafriikit kun eivät usko, että Libbyn veli Ben todella tappoi äitinsä ja kaksi siskoaan, kuten Libby 7-vuotiaana oikeudenkäynnissä todisti. Libby itse on uskonut kaikki nämä vuodet veljen syyllisyyteen, mutta oikeudenkäyntipöytäkirjoihin tutustuessaan hänen on pakko myöntää, että vahvin peruste Benin tuomiolle on ollut hänen oma todistuksensa.

Aioinko todella yrittää ratkaista jotakin? Voisinko mitenkään uskoa Benin syyttömyyteen muuten kuin toiveajatteluun turvautumalla? Ja jos hän olikin syytön, enkö minä silloin ollut kaikkien aikojen pahin kusipää?

Dayn suku on todellista white trashiä. Libbyn lapsuus oli sinnittelyä köyhyysrajan alapuolella. Paluu perheen menneisyyteen vie hänet etsimään perheensä hylännyttä, viinaan kuolevaa Runner-isää hökkelikylään ja Benin ahdistelemaa pikkutyttöä valtatien varrella olevaan jumalanhylkäämään strippiluolaan. Äidin menestyvä sisko asuu siistissä trailer parkissa.

Julmien murhien taustoituksessa on aineksia, jotka toivat mieleen samantapaisesta aiheesta kertoneen Lionel Shriverin loistavan Poikani Kevinin. Shriverin romaani kertoo äidin näkökulmasta, miten pojasta tulee koulutappaja. Poikani Kevin on hyytävä tarina siitä, kuinka vanhempi aavistaa, että omassa lapsessa on jotain pielessä. Benissäkin oli jotain vikaa.

Patty oli vienyt Benin lääkäriin, ja poika oli istunut siellä jäykkänä suu supussa, tyynen rauhallinen poolokauluspaitainen poika, joka oli hälyttävän hyvä pidättämään tunteita. Jopa lääkäri oli vaikuttanut säikähtäneeltä, tarjonnut halpaa tikkukaramellia ja kehottanut häntä tulemaan takaisin puolen vuoden päästä, jos poika oli yhä samanlainen. Ben oli aina samanlainen.

Paha paikka ei kuitenkaan onnistu yhtä hyvin kuin Poikani Kevin tai Kiltti tyttö. Ongelma ei ole juonessa, se kantaa. Kiltti tyttö oli juoneltaan nerokas, ja Flynn onnistuu yllättämään tässä Kilttiä tyttöä edeltäneessäkin romaanissaan. Mutta kieltämättä: minua vaivaa se, että henkilöt ovat niin vastenmielisiä. Haluaisin lukiessani pitää kirjan hahmoista.

Isoin ongelma on kuitenkin itse kieli, joka yksinkertaisesti on kömpelöä.

Olen lokeroinut muistot kuin ne olisivat erityisen vaarallista aluetta: Paha paikka. Jos viivyttelin liian pitkään mielikuvissa äidistäni yrittämässä taas kerran viritellä kurjaa kahvinkeitintä toimimaan vippaskonstein tai Michellestä tanssimassa ympäriinsä puuvillaisessa yöpuvussaan putkisukat polviin asti kiskottuina, mieleni nytkähti Pahaan paikkaan. Kirkuvanpunaisten äänten mielipuoliset kajahdukset yössä. Pitelemätön rytmikkäästi hakkaava kirves, joka viuhui mekaanisesti kuin sillä olisi pilkottu puita. Haulikon pamahdukset pienessä käytävässä. Äitini pakokauhuiset raakkuvat huudot, kun hän yritti vielä pelastaa lastaan menetettyään puolet omasta päästään.

Veikkaan, että osittain tekstin jäykkyys on käännöksen syytä. Luin Kiltin tytön englanniksi, ja olisi varmaan kannattanut lukea tämäkin. Mutta ei Paha paikka mikään mestariteos voi olla alkuperäiskielelläkään. Harmi.

Käännös: Maria Lyytinen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s