Simo Frangén ja Rosa Meriläinen: Nollasta ykköseksi. Isän ja äidin päiväkirja

Frangen MeriläinenJaa-a. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä olisin ajatellut tästä kirjasta silloin kuin oma lapseni oli vastasyntynyt. Tämä olisi ehkä toiminut loistavana vertaistukena, sen verran tuttuja ajatuskuvioita siinä pyöritellään. Vaikkei lapseni ekasta vuodesta ole kuin reilut kolme vuotta aikaa, niin ei tämä ainakaan enää kolise. Lapsettomalle tämä luultavasti on vähintäänkin vaivaannuttavaa tai suorastaan ärsyttävää luettavaa.

Nollasta ykköseksi kertoo tamperelaisen julkkispariskunnan, Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen Frans-pojan ensimmäisestä vuodesta. Kirja perustuu molempien vanhempiin tekemiin erillisiin päiväkirjamerkintöihin, jotka on siirretty sellaisinaan kirjaan. Jokaisen viikon tapahtumat kerrotaan siis vuorotellen kahdesta eri näkökulmasta.

Jari Tervo kirjoitti omasta pojastaan vastaavantyylisen päiväkirjaromaanin Kallellaan. Sitä varmaan voi hyvin pitää välityönä, mutta muistan, että se liikutti minua kovasti kun oma tyttäreni oli juuri syntynyt. Ja minä luin kirjan tuossa vaiheessa toistamiseen – pidin siitä jo silloin, kun minulla ei ollut minkäänlaisia lapsensaamissuunnitelmia.

Kyynikko minussa näkee sen sijaan Frangénin ja Meriläisen kirjassa hyödyntavoittelua. Molemmat elävät julkisuudesta, ja Frangénin tekstiosuudet tuntuvat Alivaltiosihteeristä tutulta sanapelailulta, enemmän itsensä markkinoinnilta kuin tuoreen isän tuntemusten kirjaamiselta:

[Baarikierroksella] ihmisiä katsoessani ymmärsin, miksi vauvan kanssa on niin luonteva olla. Olen viettänyt ison osan aikuisikääni humalaisten kanssa, ja ne ovat hyvin samanlaisia kuin vauvat. Puheesta ei saa mitään tolkkua, ne eivät pysy pystyssä, eivät itse saa kenkiä jalkaansa, eivätkä tajua mitä niille sanoo. Ne toistelevat asioita loputtomasti ja kastelevat välillä housunsa. Molemmista täytyy pitää huolta, ja myöhemmin ne eivät muista, kuka niitä on auttanut.

Meriläisen päiväkirjamerkinnät ovat paljon kiinnostavampia, vaikka niiltäkään on turha odottaa mitään sydänverellä kirjoitettuja tunnustuksia tai vaikkapa pelkojen käsittelyä. Yksityiskohtaiset imetys- ja ihonhoitokuvaukset vähän ärsyttivät. Muistan kyllä, että tuollaisia asioitahan sitä jossain vaiheessa vatvoi, mutta olisi ne lopputuotoksesta voinut rauhassa editoida pois autenttisuuden kärsimättä hiventäkään. Enkä suostu tunnustamaan, että olisin sievistelijä: maidon suihkuaminen tisseistä, kipeät nännit tai taiveihottuma eivät vain kerta kaikkiaan ole universaalisti kiinnostavia aiheita.

Mutta kiinnostaviakin pointteja Meriläisen muistiinpanoissa on. Meriläinen oli lapsen saamisen aikaan kansanedustaja, joka palasi takaisin töihin lapsen ollessa reilusti alle vuoden ikäinen. Kunnianhimoista naista riipii ero vauvasta.

Jaan itsekin Meriläisen hämmästelyn siitä, kuinka pikkulapsen kanssa oleskelu (ja ehkä unenpuute) tuntuu hetkeksi irrottavan aikuisen ihmisen kokonaan yhteiskunnasta ja uutisten maailmasta: Hämärästi muistan, että minulla on joskus ollut yhteiskunnallisia ajatuksia. Nyt ei tule mieleen yhtään.

Tämän kirjan pojot saa Meriläinen hetkittäisistä oivalluksista. Hän ei enää asettunut ehdolle eduskuntaan lapsensa syntymää seuranneissa vaaleissa. Ilmeisesti se oli osittain lapsen syytä, tai ansiota. Tämänkin ristiriidan Meriläinen kuvaa kauniisti ja hauskasti.

Elli-Maija Pöllänen tuli kysymään minulta muistanko, että meidän piti muuttaa kaikki. Taidan muistaa. Elli-Maija kysyi myös, että onko meistä tullut samanlaisia kuin heistä. Näin on käynyt. Tulin surulliseksi. Sitten katsoin Fransia ja tulin iloiseksi.  

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s