Aino ja Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta

Tietäväinen kansiIhana kirja! Ihana, ihana, ihana.

Vain pahaa unta on sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja Ville Tietäväisen yhdessä Aino-tyttärensä kanssa kirjoittama ja kuvittama kirja. Siihen on kirjattu Ainon 3–6 vuoden iässä näkemiä pahoja unia.

Kuvituksessa käytetään sekä Villen että Ainon piirroksia painajaisten tapahtumista. Ainon ääni kertoo painajaisten tarinan, ja rinnalla kulkevissa sarjakuvastripeissä näytetään, mitä Tietäväisten kotona painajaisöinä oikein tapahtui.

Kuulostaa ehkä sekavalta, mutta toimii hienosti. Vain pahaa unta on aivan mieltäjärisyttävän upea kirja. En ole vielä kokeillut lukea sitä omalle nelivuotiaalleni, mutta pelkään, että pienelle lapselle kirja saattaa olla liian pelottava.

Painajaisen kokemus pelottaa, olipa sitten lapsi tai aikuinen. Ville Tietäväisen kuvitukset ovat synkkiä, ja tavallaan kirjan perusvire on ahdistava. Sen lukeminen on kuitenkin puhdistavaa. Painajaisten pelottavuus katoaa, kun ne tuodaan päivänvaloon. Kun puhuu pahasta, sitä ei enää tarvitse pelätä, Ville Tietäväisen isähahmo sanoo kirjassa.
Hotellipainajainen

Alkuun pidin turhina tai ainakin vähän päälleliimattuna vanhemman Tietäväisen kuvituksiin ympättyjä uniselityksiä: kuhunkin painajaiseen on poimittu unikirjojen tulkintoja siitä, mitä tarinoiden hahmot tai tapahtumat symboloivat. Tekstit kuitenkin löytävät paikkansa kokonaisuudessa. Ne tekevät painajaisista universaalin, ihmisyyteen kuuluvan ilmiön, nostavat Ainon unitarinat yksityisestä yleiseen. Pahat unet kaikessa intensiivisyydessään ovat todellakin alitajunnan keino käsitellä pelkoja ja huolia. Se on lohdullista.

Kirjan etu- ja takakannen kuvitus kertaa Tietäväisten kirjan hienoa tasapainottelua pelon ja lämmön välillä, ahdistavan ja kauniin dikotomiaa. Pahaenteisessä etukannen kuvassa isä ja tytär laskeutuvat huteraa riippusiltaa järveen, joka vilisee hirviöitä. Takakannessa sama kaksikko nousee riippusiltaa vedestä ylös. He kulkevat käsi kädessä ja katsovat toisiaan. Tyttö hymyilee.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s