Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

JussiValtonenMikseivät ne kiusanneet niitä, jotka tekivät kokeensa päin helvettiä? Käyneet niiden kimppuun, jotka antoivat koirille tuskallisia sähköiskuja mutta sotkivat koeasetelmansa niin että tuloksista ei voinut päätellä mitään? Tai niiden, jotka pakottivat rotat uimaan itsensä liukasseinäisessä altaassa hitaasti kuoliaaksi, jota saisivat uuden rinnakkaisvalmisteen lääkkeille, joita oli jo ennestään myynnissä kymmeniä? Niiden, jotka uhrasivat eläimensä turhaan? Hän sai sellaisia tutkimuksia arvioitavakseen joka viikko; niitä ilmestyi yhä useammassa julkaisusarjassa, joita perustettiin joka kuukausi uusia, niitä tehtailtiin kaikkialla maailmassa nopeammin kuin kukaan ehti lukea, niitä julkaistiin yhä huonommissa lehdissä vailla tieteellisyyden häivää, niihin kannustettiin veronmaksajien rahoilla kaikissa länsimaissa, koska oli tärkeää tehdä tutkimusta, niitä tehtiin niin paljon, että niiden keskellä rämpimisestä oli tutkijalle pelkkää haittaa.
Se hänen teki mieli huutaa työhuoneensa sotkijoille: jos jokin oli väärin eläimiä kohtaan, eikö saatana se?

Ikuinen dilemma ennakko-odotusten kanssa. Vaikka kuinka yrittää vältellä kritiikkejä tai ainakin pahimpia spoilereita, niin Finlandia-voittajan osalta on mahdotonta olla muodostamatta jonkinlaista ennakkokäsitystä. Jos Hesarin kriitikko sanoo, että tästä ei nykykirjallisuus parane tai Finlandia-tuomari kutsuu kirjaa tajunnan räjäyttäväksi, niin vaikea siinä on tarttua kirjaan ihan tyhjänä tauluna.

Yhtään blogipostausta Jussi Valtosen Finlandia-voittajasta en ole vielä lukenut, mutta kun olin jo lukenut melkein koko kirjan, törmäsin netissä kirjabloggaajien keskusteluun, jossa He eivät tiedä mitä tekevät melko yksituumaan arvioitiin tylsäksi ja hitaaksi.

Joten: olen taas vähän yksin mielipiteeni kanssa.

Minä pidin tästä kirjasta, aivan todella paljon. Sen teemat ovat aika tuoreita ja hyvin kiinnostavia: niitä on monta, mutta ei liikaa (tämä jälkimmäinen on yksi kirjaan kohdistunut kritiikin aihe). Se on viisas, mutta ei yritä olla elämää suurempi. Se on hauska ja se on julma, kombinaatio joka aina kiehtoo minua.

Toisin sanoen en ymmärrä ollenkaan kritiikkiä kirjan hitaudesta. Voi olla, että aihepiiri kiinnostaa minua lähtökohtaisesti niin paljon, että siedän turhiakin sivupolkuja. Minusta niitä ei kyllä ollut.

He eivät tiedä mitä tekevät käsittelee monia aiheita. Ulkomaalaisen ulkopuolisuus suomalaisessa yhteiskunnassa, eläinaktivistit, tiedemaailman etiikka, jokapaikan teknologia, median keskittyminen, sosiaalisen median kaikennielevyys ja some-ilmiöiden tyhmyys, suuryritysten mahti, lasten ja vanhempien kipeät suhteet. And whatnot.

Pidin nuorempana kirjoista, joissa haastetaan lukijaa. Nykyisin, kun lukemiselle on vähemmän aikaa ja haluan lukea omaksi nautinnokseni, turha kikkailu on alkanut ärsyttää. En halua tuntea että minun pitää herranjumala vapaa-ajallani, vapaaehtoisesti lukiessani jatkuvasti skarpata ymmärtääkseni missä mennään. Romaanin lukeminen ei ole älykkyystesti. (Reputtaisin, jos olisi.)

Hesarin ja Anne Brunilan hehkutuksesta pelkäsin, että He eivät tiedä mitä tekevät saattaisi olla yksi näistä romaaneista, joissa lähtökohtana on rakentaa mahdollisimman hankalasti hahmottuva juonimosaiikki. Yllätyin iloisesti: Valtosen kirja ei ole vaikeaa luettavaa, se on tosi vetävä romaani. Monet teemat nivoutuvat luontevasti yhteen ilman mitään turhaa tai keinotekoista.

Ja toinen iloinen yllätys: He eivät tiedä mitä tekevät on äärimmäisen vakavista aiheistaan huolimatta monin paikoin hauska.

Keskustelun aikana kävi nopeasti ilmi, että Joe oli vastuussa kotimaansa ulkopolitiikasta, sisämarkkinoiden vääristymistä, liian nopeasta talouskasvusta ja sen hidastumisesta, puuvillatukiaisista, jotka kuristivat kehitysmaat hengiltä, ja historiasta, ennen kaikkea historiasta, jokaisen syrjäisimmänkin osavaltion mitättömimmästäkin omituisesta, käsittämättömästä lakipykälästä, median vääristämistä naisihanteista ja tietenkin tyhmistä ihmisistä, luokattoman tyhmistä käsittämättömän lihavista ihmisistä ja heille tehdyistä huonoista elokuvista.
Jostakin syystä Joe ei ollut vastuussa vähäpuheisista amerikkalaisista art house -elokuvista, joita nainen tuntui rakastavan. Miksi Jim Jarmusch ja Tom Waits eivät olleet Joen ansiota, mutta Tom Cruise oli hänen syytään?

Paitsi hauskoja, myös kovin tunnistettavia ovat Valtosen kuvaukset kirjan päähenkilön, suomalaisen naisen kanssa naimisiin menevän ja tämän kanssa lapsen hankkivan Joseph Chayefskin yhteentörmäyksista suomalaisen tiedemaailman kanssa. Sitä leimaa sisäänpäinkääntyneisyys, kunnianhimon puute, pätkätyöläisyys ja järjestelmän remontoiminen nimeämällä vanhat organisaatiot uusilla, hienoilla nimillä. Avioliitto päättyy lyhyeen, Joe palaa kotimaahansa, pääsee jälleen akateemiselle nousu-uralle ja taaperoikäinen lapsi jää kaukaiseen Suomeen.

Astevaihtelu hänet lopulta pelasti. Onnistuminen oli tehty mahdottomaksi, mikä oli lopulta ehkä onni. Muuten hän olisi saattanut sitkeydellä jopa puolittain onnistua: päästä umpikujavirkaan suomalaiseen tutkimusinstituuttiin, oppia huonosti suomea, olla moraalinen voittaja ja katkeroitua loppuelämäkseen. Consonant graduation, jopa sen kilometrinmittaisen suomenkielisen nimen hän muistaisi loppuikänsä.
Asttevahtelu.

Valtosen romaanin suuri teema on kuitenkin monikansallisten korporaatioiden tekemän ihmisten hyväksikäytön rinnastaminen eläinkokeisiin. Rinnastus toimii hienosti.

Jokin älyteknologian ja lääketeollisuuden ahneuden kuvauksessa on minusta kuitenkin aavistuksen naiivia. Saatan itse olla naiivi, koska minua usein ärsyttää hiukan foliohattumeininkinä pitämäni kammo yksityisyyden suojan lopullisesta katoamisesta. Minusta ei myöskään ole mikään uutinen, että suuryritysten tehtävä on vain hakea voittoa, epäreiluinkin keinoin ja kriitikoita vaientamalla. Jos Valtonen olisi osannut kuvata tätä hieman vähemmällä paatoksella, tämä kirja voisi olla minulle napakymppi. Nyt se ei ihan ole.

Romaanin loppu on suoranainen trilleri.  Voi itku.

Mainokset

4 thoughts on “Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

  1. En tiedä, mitä keskustelua olet lukenut, mutta kyllä kirjabloggaajissa on ollut tästä tykänneitäkin, esim. minä (mutta olen minäkin törmännyt ei-tykänneisiin, tosin lähinnä sellaisiin, jotka eivät ole pitäneet kirjan ja sen aiheiden runsaudesta). Tykkäsin tästä todella ja melkeinpä ahmin kirjan.

    1. Annami, kiva kuulla että säkin tykkäsit! Ja kyllä siinä bloggarien Facebook-ryhmässäkin oli muutama intohimoinen puolustaja 🙂 Mulla on hiukan tapana kärjistää. Olen vain aidosti hämmästynyt siitä että joku voi pitää tätä kirjaa tylsänä.

      1. Minulla on kai ainakin kolme lempikirjaa, joita on useampi ihminen kutsunut tylsiksi. 🙂 Minun mielestäni kyseiset kirjat eivät tietenkään ole lähelläkään pitkäveteistä, mutta mielipiteensä kullakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s