Philip Teir: Talvisota. Avioliittoromaani

Philip Teir TalvisotaJuuri tämän takia kuulkaa ei ole ollenkaan huono idea vain vaellella kirjaston käytäviä, katsella esiin nostettujen kirjojen kansikuvia, silmätä takakansitekstejä, selata kirjoja ja miettiä, olisiko juuri tämä lukemisen arvoinen.

En ollut ikinä kuullutkaan Philip Teiristä, mutta edellä mainittu metodi osoitti voimansa tämän romaanin kohdalla.

Jo romaanin sarkastinen nimi antoi odottaa paljon, samaten hieno alku:

Lastenlasten hamsterin pakastaminen oli Maxin ja Katriinan ensimmäinen virhe sinä talvena, mutta ennen avioeroa virheitä tuli vielä monta.

Talvisodan ytimessä on kuusikymppisen suomenruotsalaisen porvarispariskunnan erkaantumisprosessi, joka kestää syksystä kevääseen. Se on pitkälti sukupolvitarina, joka tuntuu ainakin minusta uskottavalta, vaikka Philip Teir itse onkin syntynyt vasta 80-luvulla. Romaanin keskeisimmän hahmon, sosiologian professori Maxin kautta Teir saa ujutettua mukaan muuttuvan ajankuvan analyysiä, joka istuu romaanin juoneen eikä tunnu irralliselta. Se on itse asiassa aika nerokkaasti keksitty.

Ja tämä on tärkeää: Talvisota. Avioliittoromaani ei nimestään huolimatta missään tapauksessa ole tunkkainen parisuhderepostelu.

Talvisodan hienous on juuri siinä, että vaikka kyseessä ei ole mikään maailmanselityseepos, sen lonkerot ulottuvat laajalle. Maxin ja Katriinan tarinan rinnalla keskeisessä roolissa ovat myös heidän aikuiset lapsensa Helen ja Eva, ja heidän mukanaan juoneen tulee monia muita ulottuvuuksia urakipuiluista Occupy-liikkeen talousteeseihin.

Perheellisen opettaja-Helenin ja Lontoossa taidetta opiskelevan Evan maailmat ovat kaukana toisistaan, mutta silti molemmat kärsivät samasta nakertavasta tunteesta. Jotain puuttuu.

Vaikka sitähän Katriina ei tietenkään ollut ymmärtänyt. Hän ei käsittänyt, että jatkuvalla kannustuksellaan, alituisella puheellaan siitä että lapsista voisi tulla sitä tai tätä, hän oli tehnyt heistä sellaisia jotka eivät voineet tyytyä siihen mitä elämällä oli todellisuudessa tarjottavana.

Voisin kuvitella, että osa lukijoista pitää Talvisotaa vähän kuivakkana romaanina. Sen maailmassa on ainakin minun kaltaiselleni duunaritytölle aika vahva suomenruotsalainen bättre folk -twist, mutta myös rutkasti itseironiaa ja minuun niin vetoavaa ulkopuolisuusretoriikkaa. Oikeastaan kaikki romaanin päähenkilöt kokevat vierautta omassa roolissaan. Minulla on paha tapa verrata tätä ilmiötä suloiseen Lost in translation -elokuvaan: teen sen tässäkin yhteydessä, ja niin on hyvä.

Ravintola oli täynnä juttelevia ja nauravia asiakkaita, mutta hän katseli heitä kuin elokuvaa, kuin he olisivat olleet statisteja. Hän oli baaritiskillä ja päätti tilata viiniä. Hän ripusti takkinsa naulakkoon tiskin luokse ja otti vastaan viinin kohmeisin käsin, ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin tuntui, että hänellä ehkä oli suunnan tapainen, jotain mistä jatkaa eteenpäin.

Suomentanut Jaana Nikula

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s