Jari Tervo: Pyrstötähti

PyrstötähtiEi ilmeisesti ole millään tavalla katu-uskottavaa sanoa tykkäävänsä Jari Tervon kirjoista. Tykkään silti.

Uunituore Pyrstötähti on Tervon omaelämäkerrallista sarjaa. Jo kolmas osa, ja vasta ensimmäinen jonka niistä luen. Romaanin kertoja-Jari on 14-vuotias ja vaikuttaa vielä ihanan viattomalta, vaikka kavereiden kanssa etsitäänkin hakureita tupakkaa ja viinaa varten.

Minä sitten sitä mietin illalla sängyssä sen jälkeen kun olin rukoillut Jumalalta kymppiä historian kokeesta. Olemassahan Jumala ei ollut, mutta olin ajatellut pelata varman päälle. Siinä ei voinut mitään menettää. Ja jos Jumala oli olemassa, Hän tunsi parhaiten suuret kansainvaellukset. Hänhän gootteja ja langobardeja oli tutkimattomia reittejään vaelluttanut.

Vaikken Tervon lapsuusmuisteloja ole aiemmin lukenutkaan, niin Pyrstötähti on toki läheistä sukua Kallellaan-kirjalle, jossa Tervo kertoo lapsensa ensimmäisestä vuodesta. Harmi kyllä ei niin hyvä.

Pyrstötähti on taattua Tervoa. Kieli on varmaa, kaunista ja nokkelaa. Tervo on niin taitava kirjoittaja, että hänellä on varaa kikkailla. Pienillä tekstijärjestyksen kiepautuksilla on iso vaikutus tyyliin ja rytmiin.

Erkki-setä kirjoitti Lapin Kansan yleisönosastoon, eduskunnan oikeusasiamiehelle ja Yhdistyneitten Kansakuntien entiselle pääsihteerille U Thantille sairaanhoitopiirin harjoittamasta mielipidevainosta. Se luonnehti Lapin keskussairaalaa gulagiksi. Se ei muistanut nykyisen pääsihteerin nimeä.

Tiukasti napsahtelevat eleettömän sarkastiset punchlinet ovat Tervon tunnusmerkki vakavammissakin romaaneissa. Pyrstötähdessä niitä napsahtelee liiankin tiuhaan, melkein jokaisessa kappaleessa. Se tekee kirjan rytmistä töksähtelevän ja lähes vitsikirjamaisen. Vitsit sinänsä ovat hauskoja.

Mietin tuleeko minusta isona maailman paras keskushyökkääjä vai maailman paras sähkökitaristi. Nyt ei vaikuttanut lupaavalta. En tiennyt yhtään hyvää jalkapalloilijaa, joka oli kotoisin maasta, jota kattoi puoli vuotta lumi ja jää. En tiennyt myöskään yhtään hyvää sähkökitaristia, joka oli kotoisin maasta, jossa yleisö ei millään suostu laulamaan kertosäettä.

Pyrstötähti ei etene kronologisena kertomuksena vaan lyhyet luvut ovat irrallisia tapahtumia ja muistikuvia. Sekin lisää silppuista vaikutelmaa. Kirja ei tunnu romaanilta, siihen ei synny tarinan kaarta.

Tämä kirja ei siis missään tapauksessa ole huippuhetki Tervon uralla. Saattaa olla, että Finlandia jää lopullisesti saamatta, vaikka parilla kirjallaan Tervo olisi sen voinut ja ehkä ansainnutkin napata. Mutta mukavaa Pyrstötähteä oli lukea, ja luen varmasti omaelämäkertasarjan aiemmatkin kirjat jahka ne kirjastossa eteen tulevat.

Minusta on tullut vanhemmiten ihan nyyhky ja pehmo: parasta Pyrstötähdessä olivat pienet rakkaudenosoitukset perheenjäsenille. Sopivan hienovaraista, ja älyttömän liikuttavaa.

Iltaan saakka luin lateksinhajussa vähän Leninin koottuja, mutta paljon Tinttejä. Välillä kävin vessan tai eteisen peilistä katsomassa poskeni valkoista maaliviirua. Se tarttui siihen kun isä silitti poskeani. Niin se kiitti eväistä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s