Jo Nesbø: Verta lumella I

Eli tiivistetysti asia menee näin: En osaa ajaa hiljaa, olen pehmeä kuin voi, rakastun aivan liian helposti, menetän malttini kun suutun ja olen huono matematiikassa. Olen lukenut yhtä ja toista mutta tiedän hyvin vähän, enkä ainakaan mitään sellaista mille olisi käyttöä. Ja kirjoitan hitaammin kuin tippukivi kasvaa.

Ei jumalauta. Jo Nesbø on herennyt humoristiksi. Kun luin tämän kirjan edeltäjää, Isänsä poikaa, ajattelin romantiikan takia että kaveri on rakastunut, mutta mitä helkkaria tämä nyt tarkoittaa?

Hesarissa väitettiin, että Nesbø on kirjoittanut Verta lumella englanniksi ja kieli on siksi aiempaan verrattuna niin riisuttua. Hyvin erilaista, kyllä, mutta ei ehkä muulla kuin omalla äidinkielellä kirjoitettua? Suomentaja Outi Menna ainakin kääntää normaalisti skandikielistä ja pikkaisen epäilen myös Nesbø kielivirtuositeettiä: ei tällaista kirjaa kirjoiteta vieraalla kielellä. On tässä nyansseja, vaikka tyyli onkin aivan toinen kuin Nesbøn aiemmissa teoksissa.

Verta lumella -kirjan päähenkilö Olav on palkkamurhaaja – tai asiainhoitaja, kuten hän itse kuvaa rooliaan. Muistaakseni ensimmäistä kertaa Nesbøn kirjoissa tarinaa kerrotaan ensimmäisessä persoonassa. Nesbøn ensimmäisten kymmenen romaanin päähenkilö Harry Hole on ongelmainen mutta cool pahiskyttä, ja Isänsä pojassakin oli samaa kyynistä pohjavirettä. Verta lumella on toisaalta raaka palkkamurhaajakertomus, toisaalta naiivin päähenkilön rakkaustarina. (Vähän minua vaivasi se, että päähenkilö Olav kuvattiin lukihäiriönsä takia turhankin yksinkertaisena, vaikka Nesbø selvästi haluaakin kertoa myös, etttä Olav on pohjimmiltaan tosi fiksu. Ääk.)

Itse tarina ei ole kovin elokuvamainen, mutta sen huojuminen raakuuden ja komiikan välimaastossa tuo mieleen muutamatkin legendaariset jenkkielokuvat. Tämä on vähän kuin True Romance norjalaisversiona ja kirjan kansien välissä.

Pidän elokuvien katselusta. En yhtä paljon kuin kirjojen lukemisesta, mutta hyvällä elokuvalla on vähän samankaltainen vaikutus. Se houkuttelee ihmisen muuttamaan tapaansa suhtautua asioihin. Yksikään elokuva ei tosin ole houkutellut minua muuttamaan suhtautumistani miesylivoimaan ja järeämpien aseiden muodostamaan etuun.

Toisin sanoen: tykkäsin tästä kirjasta. Yllätyin kovin, mutta pidin. Harry Hole -dekkarien juonen nerokkuutta tämä pienoisromaani ei pysty tavoittelemaan ja ikävöin Holea. Siitä huolimatta olen Jo Nesbøn itsensä takia iloinen, että hän on pystynyt kirjoittamaan ihan uudenlaisen romaanin.

 Suomentanut Outi Menna