Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

NeljäntienristeysTämän blogin luonteeseen sopii hyvin se, että luin Tommi Kinnusen ylistetyn esikoisromaanin Neljäntienristeyksen hurjasti jälkijunassa, vaikka kohkaus kirjan ympärillä oli sellainen, että tarkoitus oli tarttua tähän paljon aiemmin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan: tämä on paras tänä vuonna lukemani kirja, vaikka niitä hyviä on monta muutakin.

Neljäntienristeys kertoo neljän eri kertojan kautta yhden perheen tarinaa. Se alkaa Mariasta, kätilöstä joka kasvattaa yksin aviottoman lapsensa 1900-luvun alun Kuusamossa ja raivaa itselleen tilan kylän arvostettuna voimanaisena.

Synnyttäjille hän on hellä ja lempeä. Hän silittää poskea, kuivaa suupielestä kieleensä purreen verisen syljen, kannustaa ja uskottelee parempaa kuin itse uskoikaan. Että kaikki menee kivuttomasti ja kauniisti, lapsi liukuu ulos kuin kakarat pyllymäkeä ja on isällensä ja äidillensä iloksi ja kunniaksi, kenties pääsee aikuisena eduskuntaan. Siellä kertoo kaikille selkosen talonpojan elämän oikean laidan. Synnytystuskissaan ne kuuntelevat, taisi joku uskoakin.

Kinnusen teksti ei haparoi yhdessäkään lauseessa. Ei yhdessäkään.

Kätilö Maria on vahva ja luja, mutta osaa hän olla empaattinen muillekin kuin synnyttäjille, myös lapselleen. Marian tyttärestä Lahjasta kuitenkin kasvaa aikuinen, joka puristaa pettymykset tiukasti sisälleen. Lahja löytää ilosilmäisen, lapsia rakastavan Onnin, jonka kanssa parisuhde ei koskaan toimi.

Lahjan kertoessa tarinaansa ääni on katkeran naisen, joka haluaisi olla toisenlainen, mutta joka ei enää pysty muuttumaan. Lahjan osuus on Kinnusen romaanin ahdistavinta luettavaa. Lasten mykkä angsti kuristaa lukijan kurkkua. Mistä kumpuaa Lahjan viha ja aggressio?

– Kerro nyt saatana mitä sinä katsot! Tätäkö?
Lahja kiskoi pyjamanpaitaa yltään. Siitä lensi nappi pöydän alle.
– Tätäkö sinä katsot, naisen tissiä. Vaiko tätä täällä alempana?
Helenakin oli herännyt ja tuijotti hievahtamatta suoraan eteensä. Lahja tarttui pesuvatiin ja hetti sisällön Onnin päälle. Vesi valui hiuksista peitteille ja olkipatjaan.
– Lakkaatko katsomasta? Mitä?
Onni ei sanonut mitään mutta ei kääntänyt päätäänkään. Lahja heitti pesuvadin. Se osui Onnin silmäkulmaan, ennen kuin mies ehti nostaa kättään suojaksi.

Lukijan mielenrauhan kannalta Kinnusen romaanin poljento onneksi muuttuu, kun näkökulma vaihtuu Onnin ja Lahjan pojan energisen vaimon Kaarinan vinkkeliin. Elämä voi joskus olla kepeääkin, Kaarina osoittaa.

Ilman lohtua uusien sukupolvien vapautumisesta menneen ikeestä  Kinnusen tarina olisi liian raskas. Nyt siinä on toivoa, vaikka romaanin kohtalot vihlovatkin syvältä.

Taitavimmillaan Kinnusen kaikin tavoin herkkä, oivaltava ja vivahteikas romaani on Onnin asemaan asettuessaan. Onnia repivät lojaalisuuden ja haluamisen ristiriidat tuntuvat niin perinjuurin tutuilta.

Haluaisitko olla toisenlainen? Vai haluaisitko olla samanlainen mutta jossakin muualla?

Mainokset

One thought on “Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s