David Lagercrantz: Se mikä ei tapa

Kustantaja värväsi ruotsalaisen David Lagercrantzin kirjoittamaan jatkoa maanmiehensä Stieg Larsson -vainaan postuumisti julkaistulle ja huikeaksi sukseeksi osoittautuneelle Millennium-trilogialle. Kuulostaa lähtökohtaisesti surkealta idealta.

En ole perehtynyt kuvioon tarkemmin, joten en tiedä millaista kuohuntaa Millennium-jatko on aiheuttanut. En siis ota minkäänlaista moraalista kantaa siihen, mikä oikeus Lagercrantzilla on jatkaa Lisbeth Salanderin ja Mikael Blomkvistin tarinaa.

Sanon vain, että kirja on oikein vetävä ja viihdyttävä. Ja että Larsson on tehnyt aikanaan hienoa työtä henkilöhahmoja luodessaan, kun kirjaa lukiessa tulee tunne, että onpa hienoa kun saa tietää, mitä Lisbethille ja Mikaelille kuuluu.

Hän ei ollut piitannut mistään, mikä ei ollut uraauurtavaa tai todistanut huikeasta lahjakkuudesta, ja kun hän oli jättänyt Ruotsin taakseen ja muuttanut Silicon Valleyyn, hän oli tuskin ajatellut poikaansa. August oli ollut pelkkä hidaste Fransin tulevien saavutusten tiellä.
Mutta nyt asiaan tulisi muutos, hän vannoi itselleen. Hän unohtaisi tutkimuksensa ja kaiken muun, mikä hänen mieltään oli viime kuukausina vaivannut, ja keskittyisi vain poikaan.

Se mikä ei tapa tuo näyttämölle keinoälyn kansainvälisen huippututkijan Frans Balderin, joka tuntemattomasta syystä on luopunut urastaan ja palannut kotimaahansa Ruotsiin autistisen pikkupoikansa luokse. Balderin murhasta käynnistyy toimittaja Blomkvistin ja poliisin välinen kilpajuoksu, joka avaa kansainvälisen teollisuusvakoilun kuvioita.

Lagercrantzin teksti ei ole erityisen kiehtovaa, mutta tarkasti ja taitavasti se vie kiemuraista juonta eteenpäin. Larssonin Millennium-kirjoihin verrattuna Lagercrantz ei ole nimeksikään yhteiskuntakriittinen, ja Mikaelin ja Lisbethin välisen kemian kuvaajana romaani ei pääse edeltäjätrilogian tasolle. En odottanut kumpaakaan, joten en osannut pettyä. Olin iloinen, että tuli luettua nopeasti ahmaistava juonivetoinen dekkari. Ja että Lisbeth <3.

Sen lisäksi että lukija pääsee taas hetkeksi nauttimaan Mikaelin ja Lisbethin seurasta, parasta Lagercrantzin kirjassa on nokkelasti rakennettu ja kiinnostavasti (eikä liian hankalasti) kuvattu teollisuusvakoilun maailmaa ja skenaariota keinoälyn tulevaisuudesta.

Romaanin loppu antaa ymmärtää, että jatkoa tarinalle on tulossa. Hyvä niin, minä luen kyllä.

Suomentanut Outi Menna