Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö

Näin minusta tuli tyttöPahasta olostaan ei kannata kertoa muille. Kasvaminen on salaisuuksien pitämistä ja kykyä teeskennellä, että kaikki on hyvin.

Caitlin Moran löi itsensä kerralla läpi omaelämäkerrallisella feministiseksi kutsutulla pamfletillaan Naisena olemisen taito (How to be a woman). Tuota kirjaa hehkutettiin aikoinaan niin paljon, että luin sen isoin odotuksin ja petyin.

Niinpä olen kysellyt Moranin seuraavaa tuotosta eli Näin minusta tuli tyttö -romaania kehuneille pitivätkö he myös Moranin edellisestä. Ajattelin, että jos pitivät, niin en vaivaudu lukemaan tätä kirjaa. Useimmat ovat sanoneet Moranin uusimman kirjan olevan ensimmäistä parempi. En silti ole ollut kovin vakuuttunut, koska tuttavapiirissäni taitaa olla aika liuta Moran-uskovaisia.

Sorruin tähän kirjaan kuitenkin kirjastossa, kun se tuli bestseller-hyllyssä vastaan. Jouduin maksamaan sakotkin, koska päätin kahlata kirjan läpi, vaikka tämäkään Moran ei osoittautunut minusta kovin kiinnostavaksi. Toisin sanoen tankkasin sitä pitkään.

Useimmiten kannattaisi vain luottaa perstuntumaan. Minun tuntumani jo ensimmäisen kirjan jälkeen oli se, että vaikka Caitlin Moran henkilönä saattaa olla fiksu ja kiinnostava tyyppi, niin kirjailijana hän ei vetoa minuun mitenkään.

Näin minusta tuli tyttö -kirjan teemat (ja melkeinpä rakennekin, jos oikein muistan) ovat läpikotaisin tuttuja Moranin Naisena olemisen taidosta. Näin minusta tuli tyttö on kyllä romaani, mutta kovasti avainromaanilta se tuntuu – yhtäläisyyksiä Moranin omaelämäkerrallisen esikoisteoksen kanssa on paljon. Päähenkilö on samanlainen teini-ikäisenä rock-kriitikoksi päätyvä, brittiköyhälistöstä ponnistava tyttö kuin Moran itsekin.

Moranin kirjoissa on paljonkin osuvia oivalluksia ja osioita, joita (varsinkin julkisissa liikennevälineissä) lukiessa naureskelee ääneen ja hykertelee – näinhän se juuri on. Mutta enemmän on hetkiä, joissa Moranin tyyli tuntuu ennen kaikkea rehvastelevalta ja besserwisseröivältä. Vaikka hänen päähenkilönsä mokaileekin ja kipuileekin monenlaisten ongelmien kanssa, kaiken yllä leijailee pieni itsekehun vire. Minusta on mahtavaa, että oikean elämän Moran on vastoin kaikkia ennakko-odotuksia noussut brittiläisen populaarikulttuurin menestyjäksi, mutta etenkin romaanin rokkikontekstissa republikaaninen menestyjäeetos on ärsyttävä.

Teinitytön kaikenkattavaa epävarmuutta ja kokeilunhalua Moran kuvaa lähes raadollisesti. Saattaa olla, että osasyy siihen, ettei Moranin tyyli kolise minulle on se, etten halua muistella omia nuoruusvuosiani enkä varsinkaan ajatella oman tyttäreni tulossa olevaa teini-ikää.

Inhosin jo nuorena sottaisia murrosikäkuvauksia, Adrian Mole aiheuttaa vieläkin vilunväristyksiä. Caitlin Moran rajuine runkkauskuvauksineen on toki eri kastia kuin Sue Townsend, mutta yhtä vähän innostun tästä modernisoidusta teiniangstista.

Vaikka se oli kohtuutonta – ja se oli kertakaikkisen kohtuutonta – minun oli teeskenneltävä, että elettiin ihan tavallista arkea, enkä ollut kulkenut nostattamassa erektioita, enkä ollut ollut puolikas suutelemisen olympiatason joukkueesta, enkä ollut onnistunut saamaan AMERIKASSA yliopistokoulutuksensa hankkinutta miestä ejakuloimaan peruskoulua käyneisiin sukuelimiini.

Suomentanut Sari Luhtanen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s