Miranda July: The First Bad Man

JulyMiranda Julysta kohkataan nyt joka paikassa. Kyseessä on taas yksi näistä lannistavan monilahjakkaista ihmisistä – July on ohjaaja, käsikirjoittaja, muusikko, kirjailija, whatnot.

Kun törmäsin vakuuttavaan ylistykseen Julysta kirjailijana, menin heti tutkimaan kirjaston nettisivuja ja varasin The First Bad Manin. Tuossa vaiheessa Julylta ei löytynyt suomennettuja teoksia, mutta nyt huomasin että Siltala on juuri mennyt julkaisemaan The First Bad Manin nimellä Avokämmen.

Virhevalinta Siltalalta, ehkä? Minä en ainakaan erityisemmin pitänyt The First Bad Manista, ja kun ihmettelin ristiriitaa kuulemieni kehujen ja tämän romaanin välillä, sain kuulla että Julyn novellit toimivat romaania paremmin. Julyn novellikokoelma No One Belongs Here More Than You on näemmä jo matkalla luokseni Ison Omenan kirjastosta. Toivon hartaasti että pidän siitä enemmän kuin tästä.

Mutta mikä The First Bad Manissa siis häiritsee?

Olen miettinyt paljon kirjan perussävyä. Jotain se muistuttaa, mutta mitä? Sitten mieleeni tuli ohjaaja Todd Solondz. En tiedä millaisia Julyn elokuvat ovat, mutta jotain sukulaisuutta Julyn tekstissä ja Solondzin elokuvissa on. Hyvässä ja pahassa. Solondzin Onni on mielestäni mestariteos, mutta muut hänen elokuvistaan herättävät minussa ristiriitaisia tunteita. Ja kaikissa hänen elokuvissaan varmaan on keskeisesti esillä häpeä, nolous, vieraus, epävarmuus, kömpelyys. Niin myös The First Bad Manissa. Elokuvassakin se on kipeää katsottavaa, mutta lukiessa kokemus kertautuu.

Ja: miten tämän nyt muotoilisi kuulostamatta keski-ikäiseltä siveyden sipulilta? Julyn romaani on kovasti fyysinen, vastenmielisyyteen asti.

Clee thought her pink boxers covered her but they didn’t. If she was sitting cross-legged I could see the edge of her dark blond pubic hair and sometimes more. One morning I saw a flash of labia, pink and hanging loose. Not the tidy, concealed meat that I had been imagining.

The First Bad Manin päähenkilö Cheryl Clickman on kireä keski-ikänen sinkkunainen, joka on ihastunut työpaikkansa hallituksen jäseneen, itseään parikymmentä vuotta vanhempaan Phillipiin. Tämä puolestaan pyrkii teinitytön pikkuhousuihin.

Cheryl suostuu vasten tahtoaan majoittamaan väliaikaisesti luokseen työnantajiensa tyttären Cleen. Murjottava, isotissinen, homssuinen ja seksiä tihkuva Clee alkaa pelotella ja pahoinpidellä Cheryliä. Kun Cheryl lopulta päättää pistää vastaan, pahoinpitelyt kehittyvät ensin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta oudoksi käsikirjoitetuksi painiksi, sitten seksisuhteeksi ja lopulta seurusteluksi.

Cherylin ja Cleen painisessiot toki itsessään ovat outoja, mutta toisaalta niiden idea on kiehtova. Mikä kirjan fyysisyydessä sitten on liikaa? No, esimerkiksi: Cleellä on jalkasieni, joka ei lääkkeistä huolimatta ota parantuakseen. July muistuttaa asiasta esimerkiksi kertoessaan miten Cleen jalat lemahtelevat kesken rakastelun. Cherylillä itsellään on kiusallinen globusoireyhtymä, joka muistuttaa itsestään stressaavilla hetkillä.

Outoa, kyllä. Hauskaa? Ei oikeastaan. Pidän sarkasmista, mutta Julyn huumori on rutikuivaa.

Anyone who questions what satisfaction can be gained from a not-so-bright girlfriend half one’s age has never had one.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s