Sarah Waters: Parempaa väkeä

Parempaa väkeäJoskus tunnen huonoa omatuntoa väärästä kirjallisuusmaustani. Ennen tähän romaaniin tarttumista jätin kesken rikkikehutun John Williamsin Stonerin, jonka suomalaiset kirjabloggaajat valitsivat viime vuoden parhaaksi käännösromaaniksi.

1960-luvulla julkaistun Stonerin tuore menestys toki on erikoinen tapaus eikä kirjaa voi oikein mitenkään rinnastaa Watersin uusimpaan romaaniin. 1920-luvun Lontooseen sijoittuva Parempaa väkeä kertoo toki osittain samasta ajasta kuin Stoner, ja yhtäläisyyttä luo myös molempien verkkainen rytmi ja kovin kliininen ja ulkopuolinen kertojanääni. Jos en olisi lukenut näitä romaaneja peräkkäin en varmaan rinnastaisi näitä millään tavalla toisiinsa.

Nyt rinnastan. Luin peräkanaa kaksi tylsää kirjaa, ja jälkimmäistä kahlatessani mietin, valitsinko väärän kirjan keskeytettäväksi. (Kahta kirjaa peräkkäin ei sentään voi jättää kesken!)

Parempaa väkeä kertoo Lontoon hienostoalueella Champion Hillillä äitinsä kanssa asuvasta 26-vuotiaasta Frances Wraysta. Francesin veljet kaatuivat sodassa ja isän kuoltua on paljastunut yläluokkaisen perheen katastrofaalinen taloustilanne, joka pakottaa Francesin ja hänen äitinsä ottamaan taloon alivuokralaiset, sosiaalisessa nousussa olevan nuoren pariskunnan Lenin ja Lilianin.

Vanhapiiaksi jo leimautunut Frances on lesbo, jolla on takanaan perhepiirissä skandaalin aiheuttanut suhde toiseen naiseen. Suvun painostuksesta Frances katkaisi suhteen. Englannin naisasialiike siirtyi kaduille ja puistoihin jo ennen maailmansotaa, mutta 1920-luvun vapaamielisessä Lontoossakaan naisten välinen rakkaus ei ole hyväksyttyä.

Kun uudet alivuokralaiset muuttavat taloon, Frances ystävystyy nopeasti pariskunnan vaimon Lilianin kanssa, joka on kaiket päivät kotona Lenin ollessa töissä.

Francesistä tuntui, että naisten ystävyyssuhteet olivat juuri sellasia; ne karauttivat omia, yllättäviä teitään. Ja jos Frances sortui joskus ritarillisuuteen – no jaa, Lilianissa oli jotain, mikä ruokki ritarillisuutta, ei sen kummempaa. Ja jos suhteessa olikin joitakin hetkiä, pieniä melkein romanttisia leiskahduksia, ne eivät merkinneet mitään: Frances oli varma, etteivät ne merkinneet mitään.

Frances ja Lilian rakastuvat, tietenkin. Heidän suhteensa alku oli minulle romaanin toimivin osuus; Waters kuvaa hienon jännitteisesti sen uutuudenviehätystä, kiihkoa ja jännitystä.

Sitten tapahtuu murha, ja romaanin tyylilaji vaihtuu taikaiskusta. Rakkaustarina muuttuu oikeussalidraamaksi.

Pitkäksi sellaiseksi. Aivan liian pitkäksi.

Romaanin jälkimmäisessäkin osassa on nimittäin eittämättä hetkensä. Ajoittain luin romaania kuin tulisilla hiilillä. Waters olisi taitava dekkaristi, sillä vaikka lukija tietää murhaajan, tekstistä ei mitenkään pysty arvaamaan miten tarina päättyy.

Mutta kun se jatkuu. Ja jatkuu.

Parempaa väkeä olisi toiminut paremmin kaksisataa sivua lyhyempänä versiona, ja rytminvaihtelukin olisi tehnyt terää. Mikä lie monikanavaistumis-, keskittymiskyvyttömyys- tai multitasking-oireyhtymä onkaan kyseessä, mutta minulle Parempaa väkeä yksinkertaisesti oli liian pitkäveteinen.

Suomentanut Helene Bützow

Mainokset

2 thoughts on “Sarah Waters: Parempaa väkeä

  1. Stoner teki minuun vaikutuksen, mutta tuo kirjan miljöö oli niin tuttu minulle. Tuo kirja tuli niin liki minuun. Parempaa väkeä jätti minut viileäksi. Mietin koko ajan lukiessa, että tässäkö tämä oli. Hieno kirja, mutta… ei varmasti Watersin parhaita.

    1. Vieläkin mietin pitäisikö ottaa uusi yritys Stonerin kanssa. Watersiltä olen lukenut muutakin enkä ole ihan fani, mutta tämä oli kyllä KUIVAKKAA luettavaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s