Heidi Köngäs: Hertta

HerttaKeskustelut olivat kiihkeitä, huudettiin toinen toistemme päälle, juotiin lisää vodkaa, jossain vaiheessa joku aloitti jonkun haikean laulun. Yhdyimme siihen ja lopulta vedettiin aina ”riistäjät ruoskaansa selkäämme soittaa, vastassa valkoinen armeija on, pakko on taistella kuolla tai voittaa, ratkaisu eessä on tuntematon”. Huone oli sakeana mahorkan savua, kädet hakivat käsiä, vaivihkaa jotkut poistuivat, suhteita syntyi ja sammui, mutta kiihko oli yhteistä. Me kaikki unelmoimme työväen uudesta noususta. Suomen vallankumouksellinen tilanne muuttui sitä otollisemmaksi, mitä pitemmälle yö eteni.

Hertta Kuusinen kirjaimellisesti kasvoi kommunismiin isänsä Otto Wille Kuusisen johdattamana. Heidi Köngäksen Hertta kertoo yhden mahdollisen version tyttären myöhemmistä vaiheista.

Romaanin ytimessä on Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon suhde. Samalla se rakentaa ajankuvaa Suomen kommunistisesta liikkeestä ennen sotaa, sen aikana ja sen jälkeen.

Köngäs lähtee romaanissaan oletuksesta, jonka mukaan sisäministeriksi sodan jälkeen edennyt Leino oli Etsivän keskuspolisiin ja Valpon ilmiantaja, joka ujuttautui alun perin Hertan seuraan vain urkkiakseen tietoja. Hertta Kuusinenhan oli sisäpiiriläinen paitsi Suomen kommunistisen liikkeen johtohahmona, myös Neuvostoliiton johtoon kuuluneen isänsä kautta.

Köngäksen Hertta Kuusinen on palavasieluinen idealisti. Hän pysyi uskollisena työväenaatteelle, vaikka lojaliteettia horjutettiin monella tavoin. Pahin isku oli Neuvostoliittoon jääneen Juri-pojan kuolema siperialaisella työleirillä.

Muistanhan minä millaista siellä oli juuri ennen lähtöä. Jokin muuttui. Sitä ei sanottu ääneen, mitään ei sanottu, vain tyhjyys hiipi tovereiden väleihin. Vaiettiin. Katsottiin ohi. Ei puhuttu suoraan. Odotettiin puoluepuhdistuksia, pelättiin itsekritiikkiä, sen tekemistä, niitä tunnustuksia. Jos edes osa niistä kaikista, joiden väitetään kadonneen, on todella internoitu, kukaan ei voi taata minun turvallisuuttani. Ei edes isä.

Yrjö Leinosta Köngäs maalaa rujon kuvan. Romaanin Leino on rahapulassaan ilmiantajaksi ajautuva ja myöhemmin alkoholismiin lipuva surkimus, joka ei ansaitsisi Kuusisen intohimoista rakkautta.

Epäonnisen rakkaustarinan sijaan Köngäksen romaanin keskeinen teema – ainakin minulle – on kuitenkin sosialististen ihanteiden ja kommunistisen järjestelmän välinen yhteentörmäys.

Hertta on kaikin tavoin tyylipuhdas historiallinen romaani. Köngäksen teksti toimii. Kertojien eli Kuusisen, Leinon ja tämän väitetyn Valpo-kontaktin Esko Riekin äänet ovat uskottavia.

Hertta olisi tehnyt vielä suuremman vaikutuksen, ellei viime vuosina olisi ilmestynyt tätäkin hienompia romaaneja, joissa käsitellään samaa kommunistisen aatteen karilleajoa. Niitä tapoja, joilla mustaa selitettiin valkoiseksi. Sitä valtavaa pettymystä, jonka solidaaristen unelmien romuttuminen aatteen kannattajille toi.

Tämän teeman Sirpa Kähkösen Graniittimies ja Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme maalasivat niin paljon komeammin, että Hertta kalpenee vertailussa.

Suoranainen vertaaminen näiden kolmen romaanin kesken on oikeastaan väärin, sillä Hertta ei yritäkään olla suuri romaani Graniittimiehen tai Jokapäiväisen elämämme tapaan. Siinä ei kerrota koko tarinaa, vaan pelkkä siivu siitä. Hertta Kuusisen elämässä oli valtavasti draaman aineksia, ja Köngäs tekee kiinnostavan valinnan keskittyessään vain yhteen ajanjaksoon ja nostaessaan romaanin keskiöön Kuusisen ja Leinon suhteen.

Aate on meitä kaikkia voimakkaampi. Sen punainen veto on osa koko maailman työtätekevien verenkiertoa, sen raudanluja tahto ylittää kaikki yksilön pienet pyrkimykset. Demokraattisen sentralismin periaate. Proletariaatin diktatuurin periaate. Ne minä imin ja niihin uskoin.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s