Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

viikilaOlin opiskeluaikoina töissä Turun maakunta-arkistossa. Yksi hauskimmista työtehtävistä oli arkkitehti Carl Ludvig Engelin Turun kauden arkiston järjestäminen.

Muistan hyvin Engelin piirustusten tunnelman. Rakennukset itsessään olivat kauniita, mutta kaikki piirrokset julkisista monumenteista pieniin huvimajoihin olivat taiturimaisia.

Engelin tuokiokuvamaisesta tavasta piirtää rakennuskohteita saa varmasti nimensä myös Jukka Viikilän Finlandia-palkitun Engel-romaanin nimi, vaikka tähän viitataan vain sivulauseessa. Engel mainitsee päiväkirjassaan paneutuvansa rakennuspiirustuksiin ”enemmän kuin tarve vaatii”.

Vähemmän konkreettisesti nimi epäilemättä viittaa romaanin tyyliin ja tunnelmaan. Fiktiiviset päiväkirjamerkinnät ovat akvarellimaisia luonnoksia, joista pikkuhiljaa rakentuu väkevä tarina.

Akvarelleja Engelin kaupungista sijoittuu vuosiin 1816–1840, jolloin Engel suunnitteli Helsingistä Suomen suuriruhtinaskunnan uutta pääkaupunkia. Saksalainen Engel ja hänen Charlotte-vaimonsa kärsivät Helsingin tylsästä provinsiaalisuudesta ja koleasta ilmastosta, mutta arkkitehdille mahdollisuus suunnitella kokonaisen kaupungin kaikki keskeiset paraatipaikat oli liian suuri tilaisuus jättää käyttämättä. Mandaattiin kuului tehdä näyttävää jälkeä eikä kustannuksia tarvinnut säästää.

Helsinkiä vähänkään tuntevalle lukijalle Viikilän kirja on valtavan kuvallinen. Kaupungin historia herää ihan väkisin henkiin.

Minulla on tapana mennä silloin tällöin töihin metron sijaan hitaampaa ”maisemareittiä” eli hypätä seiskan ratikkaan, jotta ehdin lukea työmatkalla. Tätä kirjaa lukiessa oli pakko lopettaa lukeminen Senaatintorin kohdalla ja fiilistellä miljöötä. Miten tyylipuhtaita tuomiokirkko, valtioneuvoston linna ja yliopiston kirjasto edelleen ovat. Ja miltä täällä onkaan näyttänyt niiden rakentamisen aikaan?

Silmiä avaavaa oli sekin, että Senaatintorin autius saa Engelin näkökulman kautta uuden tulkinnan. Olen moneen kertaan vaahdonnut siitä, että Senaatintorilla pitäisi olla vilinää ja terasseja keskieurooppalaiseen tyyliin. Tyhjä, monumentaalisten rakennusten ympäröimä tori on kuitenkin tismalleen Engelin visioiden mukainen. Näin kuvattuna sen karuus alkaakin näyttää kauniilta:

Täällä kivet vaikenevat kaikesta, puutkin humisevat vain lämpimään aikaan ja silloinkin peittääkseen hiljaisuutensa. Suurtorin piirsin hiljaiseksi toriksi. Siellä ei pidetä markkinoita. Äänettömyyden rikkovat ani harvat seremoniat ja armeijan näyttäytymiset, sen jälkeen lammen pinta taas sulkeutuu niin kuin taruolennon silmä.

Akvarelleja Engelin kaupungista ei tietenkään ole vain Engelin Helsingin kauden historiallista kuvausta. Sellaisella ei voiteta Finlandioita.

Ehkä poikkeuksellista Finlandia-voittajakirjalle on kuitenkin Viikilän romaanin tekstin keveys: lukeminen on nopeaa ja helppoa. Salakavalasti lyhyet päiväkirjamerkinnät silti rakentavat syvällistä henkilökuvaa. Tämä kirja on kaikin tavoin tyylipuhdas ja kaunis.

Suoran viivan piirtäminen on minulle tänään enemmän kuin mikään muu. Siinä on koko ihmisenä olemisen tapahtuma yksinkertaisimmassa muodossaan, kaikki ylpeys ja kaikki nautinto.

Mainokset

4 thoughts on “Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

  1. Tämä on kirja jonka jätin kauppaan. Se tuntui pinnalliselta kuin Engelin arkkitehtuuri, enkä oikeastaan ihmettele että Alvar Aalto olisi halunnut purkaa Senaatintorin rakennukset ja luoda jotain tarkoituksenmukaisuudessaan kaunista, kestävämpää, tilalle. Kirjassa on paljon tuttuja ajatuksia, ja ehkä sekin tekee siitä puisevan. Olen lukenut ne aikaisemminkin. Kuulin Viikilän haastattelun joitakin viikkoja sitten, hän sanoi kirjan sytyneen ryhmätyönä. Ehkä se on ongelma. Riskinotto, yksilön ääni puuttuu.

    1. Moi Jorma, kieltämättä en yhtään ihmettele että tämä ei kolissut sulle, vaikka minä pidinkin tosi paljon. Minusta tämä oli kaunista ja kuulasta tekstiä, mutta tajuan hyvin että se voi jollekin toiselle olla viileää – tai niinkuin sanot, puisevaa. Minä pidin juuri siitä ilmavuudesta joka sopii hyvin päiväkirjan tuokiokuviin. Mutta ei tässä romaanista ole säröä tai rosoa ole, jota sinä varmaan kaipaat (ja minäkin usein, kieltämättä). Eikä mitään riskiä.

  2. En oikein innostunut Viikilän akvarelleista. Hänen projektinsa salakuljettaa runoutta romaaniin ei toiminut. Kokeilin kirjoittaa joitain kirjan lauseita runomuotoon ja toimivat hurjan paljon paremmin, kun saivat ympärilleen enemmän tilaa.

    1. Omppu, hauska idea ja uskon että toimii. Minusta kieli oli kuulasta ja kaunista sellaisenaan. Vieläkin fiilistelen kirjaa aina kun menen Senaatintorin ohi. Aika usein!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s