Mmmmmm. Miten tyydyttävää onkaan lukea kokonainen trilogia yhdessä illassa!
Luulen, että useimmat meistä intohimolukijoista rakastavat sitä tunnetta, kun kirja vetää mukaansa. Lukeminen on hienointa silloin, kun tarinan saa luettua kerralla loppuun. Ilman keskeytyksiä.
Minulle tällainen häiriintymätön lukeminen on nykyään harvinaista. Siksi ihmettelen – taas kerran – miksi sarjakuvaromaanit eivät vain tule mieleen kun etsin luettavaa. Olen vanha Aku Ankan kasvatti enkä meinaa millään oppia uusia temppuja. Monista päinvastaisista kokemuksista huolimatta en kuolemaksenikaan tahdo tajuta, että sarjakuva on ihan täysverinen kirjallisuuden laji.
Oli miten oli: onneksi innostuin Facebook-kaverin päivityksen perusteella kauhomaan kirjastosta Kati Närhen mahtavan trilogian Saniaislehdon salaisuudet, Mustasuon mysteeri ja Seitsemäs vieras. Ja onneksi luotin kaverin näkemykseen ja lainasin sarjan kaikki kirjat kerralla.
On nimittäin ihan mielettömän palkitsevaa kun tämän kirjasarjan saattoi lukea yhdeltä istumalta. Kati Närhen moneen kertaan palkittu trilogia toimii varmasti itsenäisinä teoksinakin, mutta en olisi kyllä malttanut odottaa jatko-osien hankkimista ensimmäisen luettuani.
Trilogian päähenkilö on ihanan samastuttava, kaveriporukastaan hiukan vieraantunut orpo teinityttö Agnes. Outoa kyllä Agnes elää suomalaisesta näkökulmasta kovin brittiläistyylisessä maailmassa sisäoppilaitoksineen ja koulupukuineen, ja pienen suvun vähäinen seuraelämäkin näyttää klassisilta BBC-sarjoilta.
Läpi Närhen romaanisarjan Agnes ratkoo vanhempiinsa liittyvää salaisuutta. Mikä oikein johti arkeologivanhempien kuolemaan pariisilaisissa katakombeissa?
Jatkuvan juonen rinnalla kulkee tavanomaisempia juonenkulkuja itsetunto-ongelmista kiusaamiseen ja ensirakkauksiin. Niissä kuvaus onkin minusta oivaltavimmillaan, vaikka pidin kovasti myös tarinan mystisemmistä elementeistä.
Närhen trilogian sävy on vahvan ironinen, ja siksi tämä ei ole mikään lasten sarjakuva, vaikka päähenkilö onkin nuori. Vakavahko Agnes on tyyppinä vähän gootti, mutta sellaiseksi hiukan liian huumorintajuinen.
En ole ollenkaan pätevä sarjakuvapiirtämisen arvioija, mutta minusta Närhen kädenjälki on vahvaa ja kaunista. Tykkäsin kovasti pelkistetystä värimaailmasta ja ilmeikkäästä piirrosjäljestä. Luen varmasti kaikki muutkin Närhen teokset mitä käsiini saan. Kuulemma tuotannossa on myös lastenkirjoja.
Eilispäivän kirjat: huonomuistisen naisen tajunnanvirtaa 
On kuin olisit minua kuvaillut! Sarjakuvaromaanit unohdan aina. Harmi! Mutta tämä vinkki nyt vahvasti korvantaakse, uskoisin tykkääväni! Kiitos!
Huh Kirsi, en voinut vastata kommenttiisi ja sitten unohdin – Huonomuistinen nainen kun olen 🙂
Sarjisromaanit on kyllä tosiaankin helposti unohtuva genre. Ja mielettömän ilmaisuvoimainen, virkistävä eri tavalla kuin perinteiset romaanit.
Kävin just eilen rohmuamassa kirjastosta lisää sarjisromaaneja, kun ärsyttää päälle iskenyt pieni lukujumi.