Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme

Olimme_ihan_suunniltammeOn vaikea painottaa liikaa, miten yksin olin. Toistan vain, että olin siirtynyt kerran muutamissa päivissä hyvin sosiaalisesta lapsuudesta pitkälliseen ja äänettömään yksinäisyyteen. Menettäessäni Fernin olin menettänyt myös Lowellin tai ainakin entisen Lowellin, isän ja äidin olin menettänyt samalla tavalla.

Tämä on ensimmäinen Karen Joy Fowlerilta lukemani kirja, eikä minulla ollut sen suhteen muita odotuksia kuin Jussi Valtosen suositus kannessa. Kun ei tiennyt mitä tuleman piti, niin minulta kesti hetken ennen kuin rekisteröin kirjan tyylilajin. Aloin lukea sitä tavallisena romaanina, ja tekstin sarkastinen, julmanhauska sävy ei rekisteröitynyt ihan heti. Tätä romaania ei voi lukea aivan kirjaimellisesti.

Toisaalta: vaikka Olimme ihan suunniltamme on monin paikoin hauska, sen viesti on vakava.

Fowlerin kertojahahmo, perheensä menettänyt Rosemary on hukassa oleva, elämässään ajelehtiva opiskelija. Rosemaryn elämää leimaa lapsuuden trauma: hänen vanhempansa luovuttivat kaksoissisar Fernin pois. Sisaruksille päätös on käsittämätön, mutta siitä ei koskaan enää puhuta. Mitä oikeastaan tapahtui? Mihin Fern vietiin ja miksi?

Koko perhe traumatisoituu lopuksi ikäänsä. Rosemaryn isoveli Lowell, lukion koripallotähti lähtee kotoaan kesken finaalipelien ja katkaisee kaikki yhteydet perheeseen.

Rosemary ja lukija jäävät miettimään mitä oikein tapahtui. Romaanin yllätyskäänne paljastuu jo melko pian. Se on oikeasti yllättävä, eikä sitä voi paljastaa spoilaamatta kirjaa. Käänteen paljastuminen muuttaa tarinan luonteen, mutta avaa uusia kysymyksiä. Vyyhti purkautuu auki vähitellen ja avaa aidosti kiinnostavia elämän- ja tieteenfilosofisia kysymyksiä. Mitä tutkimuksen nimissä saa tehdä? Miten verrata yleistä hyötyä ja yksilön kärsimystä? Miksi ihmisen ja eläimen arvolla olisi eroa?

Olimme ihan suunniltamme linkittyy keskeiseltä teemaltaan suosittelija-Valtosen Finlandia-palkittuun He eivät tiedä mitä tekevät -romaaniin. Molemmissa keskiössä ovat eläinten oikeudenmukainen kohtelu ja tieteen etiikka. Valtonen käsittelee aihetta analyyttisemmin, mutta Fowlerin tapa on kantaaottavampi ja persoonallisempi. Perimmiltään molemmat kirjailijat ovat samoilla linjoilla siitä, että ihminen kohtelee eläimiä väärin, vahvemman oikeutuksella.

”Eläinten loputon ja mittaamaton kärsimys on maailman polttoainetta. Ihmiset tietävät sen mutta eivät piittaa mistään, mitä eivät näe. Jos ne pakotetaan katsomaan, ne kyllä piittaavat mutta vihaavat pakottajaa.”

Suomentanut Sari Karhulahti

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s