Jo Nesbø: Jano

Adobe Photoshop PDFJeeessssss! Harry Hole on palannut!

Ei ehkä ihan parhaassa vedossaan, mutta tämäkin kelpaa.

Jo Nesbøn juoppo, syyllisyydentunnoissaan piehtaroiva ja omia polkujaan kulkeva Harry Hole on ehkä monella tapaa kliseinen, mutta aivan poikkeuksellisen rakastettava poliisikirjallisuuden hahmo. Ehdin kaivata Harrya kovasti, ja onneksi hän lopulta palasi tänä vuonna.

Oikeusministerin paikkaa kärkkyvä ketku poliisimestari Mikael Bellman joutuu kutsumaan kapinallisen rikostutkijansa Holen apuun, kun julkisuuteen päätyy tieto murhaajasta, joka etsii uhrinsa Tinderistä ja tappaa heidät puremalla kurkun poikki metallihampailla.

Poliisikorkeakoulun lehtoriksi siirtynyt Hole tulee apuun, tietysti. Nesbøn synkkä sankari ei ole mikään mentalisti, mutta niin kuin monet muutkin populaarikulttuurin suositut poliisihahmot, Holenkin vahvuus poliisina juontuu pitkälti heikkoudesta. Hole ymmärtää tappajia, koska häntä ajavat samanlaiset motiivit.

”Nyt on sinun vuorosi määrätä elämästä ja kuolemasta, ja nautit siitä. Nautit saadessasi leikkiä jumalaa. Olet haaveillut siitä, että saisit olla minä. Olet odottanut omaa vuoroasi päästä vampyyrin rooliin. Sinä tunnet janon, myönnä pois, Harry. Ja jonain päivänä sinäkin sammutat sen juomalla.”

Kun Harry Holesta puhutaan, niin romaanin nimi viittaa tietenkin sekä verenjanoon että viinanhimoon. Nesbø kulkee romaanissa tuttuja latuja, joten molemmat tulevat tyydytetyiksi reilulla kädellä.

Jos kaivamalla kaivaa uusia elementtejä, niin ehkä Nesbø tässä kirjassa ottaa vähän vahvemmin kantaa pahuuden olemukseen kuin aiemmissa dekkarissaan. Siihen, että tappajiksi kasvavat ihmiset on jätetty lapsena yksin. He ovat niitä komeroon lukittuja lapsia, jotka eivät saaneet suklaata ja joiden kanssa äiti ei leikkinyt ikinä.

Joka päivä syntyi uusi seksuaalirikollinen. Pieni, viaton ihmistaimi; vauvan parkaisu peitti alleen synnyttävän äidin huudon, se tarrasi napanuoralla kiinni elämään, se oli lahja joka sai vanhemmat itkemään onnesta, lapsi joka myöhemmin silpoisi veitsellä naisen emättimen runkatessaan vieressä ja jonka käheät karjaisut peittäisivät alleen naisen kiljunnan.

Suomentanut Outi Menna


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s