Junot Diaz: Vieraissakävijän opas rakkauteen

Jätkä oli ihan figureando kova. Rafa oli aina ollut papi chulo, joten totta kai hän syöksyi taas suoraa päätä vanhojen horojensa pihteihin, muilutti heitä kellariin, oli äiti kotona tai ei. Kerran kesken mamin rukoushetken hän saapasteli sisään parkwoodilaisen tytön kanssa, jolla oli planeetan isoin hanuri, ja jälkeenpäin minä sanoin: Rafa, un chín de respecto. Hän kohautti olkapäitään. Täytyy pitää imagosta kiinni.

Vieraissakävijän päähenkilö Yunior istuu pikkupoikana autossa odottamassa, kun hänen isänsä käy vieraissa. Vähän myöhemmin hän katsoo ja kuuntelee yhteisessä kellarihuoneessa, kun isoveli sekstailee naapuruston isohanuristen ja turbotissisten horojen kanssa. Kun isoveli kuolee syöpään, Yunior jatkaa samaa käyttäytymismallia omissa parisuhdeyrityksissään. Junot Diazin kirjassa tämä kaikki liitetään dominicojen, Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin olevien miesten machokulttuuriin ja vaikeuksiin sopeutua amerikkalaiseen yhteiskuntaan.

Tyttöystävä saa sinut kiinni pettämisestä. (Tai oikeastaan hän on kihlattusi, mutta hei, pienen ajan päästä sillä ei ole yhtään mitään väliä.) Olisit voinut narahtaa yhdestä suciasta tai vaikka kahdesta, mutta koska olet täysi sekopää cuero, joka ei ikinä tyhjennä sähköpostinsa roskakoria, narahdat viidestäkymmenestä! Yli kuuden vuoden ajalta tosin, mutta silti. Viisikymmentä muijaa? Jumalauta. Jos olisit kihloissa tosi vapaamielisen blanquitan kanssa, voisit ehkä selvitä siitä – mutta sinä et ole kihloissa tosi vapaamielisen blanquitan kanssa. Tyttöystäväsi on tiukka saldeña, joka ei usko mihinkään vapaaseen.

Tämän kirjan nimen käännös on harhaanjohtavin ja typerin johon olen törmännyt pitkään aikaan, tai ehkä ikinä. Junot Diazin alkuperäisteoksen nimi on This is how you lose her – miten helvetissä se on saatu kääntymään muotoon Vieraissakävijän opas rakkauteen? Kirjan kansikuvakin viittaa ihan tyhjäpäisimpiin chick lit -genren edustajiin.

Vieraissakävijän opas rakkauteen ei tosiaankaan ole chick litiä – tai mikä miespuolinen vastine sitten olisikaan, lad lit? Se tosin kertoo suorasukaiseen tyyliin miehen näkökulmasta epäonnistuneiden seurusteluyritysten sarjasta, mutta on siinä paljon muutakin. Kielellisesti se on kunnianhimoinen, ja Diaz liittää parisuhde- ja naiskenteluvyyhteen myös niiden taustalla olevia kipeitä perhesuhteita ja rotu- ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Samaan tapaan kuin monissa huippuelokuvissa, tässä kirjassa tasapainotellaan kiikkerästi hauskan ja kipeän välimaastossa.

Vain tummaihoinen akka voi tulla Harvardin yliopistoon hankkiutumaan raskaaksi. Valkoiset naiset eivät tee niin. Aasialaisnaiset eivät tee niin. Ainoastaan mustat ja latinot. Miksi vitussa joku hankkiutuu vaivalla Harvardiin vain pamahtamaan paksuksi? Olisi jäänyt kotiin ja tehnyt sen siellä.

Diaz itse on Yhdysvalloissa MIT:n huippuyliopiston kirjallisuusproffa, mutta kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta. Vieraissakävijän päähenkilö Yunior vaikuttaa kovasti Diazin alter egolta. Jos kirjoittaja ei itse olisi lattari, tätä kirjaa pitäisi räikeän rasistisena. Diaz selvästi ironisoi maansa machokulttuuria, mutta välillä tekstin seksistisyys rasittaa.

Enimmäkseen se on kuitenkin aika hauskaa.

Yrität saada hänet jäämään kaikin mahdollisin konstein. Kirjoitat hänelle kirjeitä. Viet hänet autolla töihin. Siteeraat Nerudaa. Laadit sähköpostiviestin, jolla katkaiset välit kaikkiin lutkiisi. Torjut heiltä tulevat viestit. Vaihdat puhelinnumeroa. Lopetat juomisen. Lopetat tupakoinnin. Julistaudut seksiriippuvaiseksi ja ryhdyt käymään kokouksissa. Syytät isääsi. Syytät äitiäsi. Syytät patriarkaalista yhteisöä.