Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

Adichie Kotiinpalaajat Jos joku satunnainen musta tekee tänä päivänä rikoksen, Barack Obama voitaisiin pidättää ja viedä kuulusteluihin, koska hän sopii profiiliin. Ja mikä se profiili olisi? ”Musta mies.”

Onpa vaikea päättää mitä tästä kirjasta ajattelisi. Hyvä se toki on. Mutta minä rakastin Adichien esikoisromaania, Biafran sodasta kertovaa Puolikas keltaista aurinkoa.

Kotiinpalaajat on enemmänkin amerikkalaisen ulkopuolisuuden kuvaus kuin afrikkalainen romaani. Se on vähän sääli, jo pelkästään siksi että edellistä on tarjolla paljon enemmän kuin jälkimmäistä.

On aika tyhmää, että kirjan alkuperäinen nimi Americanah on suomennettu Kotiinpalaajiksi. Vähintään yhtä paljon kuin ulkomailla oleskelleista nigerialaisista kotiinpalaajista, tämä kirja kertoo amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja siitä miten se kohtelee erilaisia jäseniään.

Kotiinpalaajien päähenkilö Ifemelu saa opiskelijastipendin Amerikkaan ja karistaa Nigerian pölyt jaloistaan. Alku uudessa kotimaassa on rankka, mutta lopulta hän löytää kontaktiensa kautta opintojensa oheen paikan lapsenvahtina liberaalissa amerikkalaisperheessä, jonka kaikki sympatiat ovat Ifemelun puolella.

”Sinne pitäisi ihan totta tehdä matka. Järjestöllämme on siellä orpokoti. Emme ole koskaan käyneet Afrikassa. Minusta olisi ihana tehdä jotain Afrikan hyväksi.”
Kimberlyn ilme oli sulanut ja silmät sumentuneet ja hetken Ifemelu oli melkein pahoillaan, että hän oli Afrikasta ja syyllinen siihen, että tuo kaunis nainen valkaistuine hampaineen ja tuuheine hiuksineen joutui kaivautumaan niin syvälle tunteakseen tuon luokan sääliä, tuon luokan toivottomuutta.

Rotujännitteet ovat Kotiinpalaajien kantava sisältö. Ja nimenomaan se, miten rotu on merkityksellistä juuri Amerikassa, ei Afrikassa.

Ifemelu päätyy amerikkalaisen akateemisen eliitin jäseneksi: hänestä tulee huippuyliopiston kouluttama, professorin kanssa asuva menestyvä bloggari ja luennoitsija.

”Tiedättekö muuten, miksi Ifemelu voi pitää blogiaan?” Shan kysyi. ”Siksi että hän on afrikkalainen. Hän kirjoittaa ulkopuolisena. Hän ei oikeasti tunne nahoissaan kaikkea sitä, mistä kirjoittaa. Hänelle se on vierasta ja kummallista. Siksi hän voi kirjoittaa siitä, ottaa vastaan kunnianosoitukset ja kutsut pitää luentoja. Jos hän olisi afroamerikkalainen, hänet leimattaisiin vihaiseksi ämmäksi ja sivuutettaisiin olankohautuksella.”

Elämä Amerikassa ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Ifemelu lopettaa tukkansa suoristamisen ja luopuu amerikkalaisesta aksentista. Americanah kaipaa nuoruusvuosien rakastettuaan ja kotimaataan.

Hän haravoi nigerialaisia verkkosivuja, tutki nigerialaisten Facebook-profiileja ja nigerialaisten blogeja, ja joka klikkaus vei hänet tarinaan, jossa amerikkalaisella tai brittiläisellä loppututkinnolla varustettu nuori ihminen oli hiljattain palannut kotiin perustaakseen sijoitusyhtiön, musiikkialan tuotantoyhtiön, muotimerkin, lehden tai alkaakseen pyörittää pikaruokaketjun ravintolaa. Hän katseli miesten ja naisten kuvia ja tunsi hienoista menetyksen kipua, kuin nuo ihmiset olisivat vääntäneet hänen nyrkkinsä auki ja vieneet häneltä jotakin. He elivät hänen elämäänsä.

Ifemelu palaa kotiin. Jos romaanin amerikkalainen osuus on yhteiskunnallinen, niin se, joka sijoittuu Nigeriaan, on rakkaustarina. Ifemelun ja Obinzen välinen yhteys on kuin sadusta, mutta uskottavampi. Ja tietysti riipaisevampi.

Suomennos: Hanna Tarkka

Mainokset

2 thoughts on “Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

  1. Tää on aika jännää. Aidon afrikkalaisen viesti otetaan Yhdysvalloissa tosiaan eri tavalla vastaan kuin sama viesti afroamerikkalaisen esittämänä. On myös erikoista että kotiin palaavat afrikalaiset, kiinalaiset, vietnamilaiset vievät tuliaisina amerikkalaisen unelman pikaruokapaikkoineen ja lopulta raiskaavat kotimaansa kulttuurin. Stefan Zweigin pieni teksti Die Monotonisierung der Welt tulee usein mieleen kun näitä menestystarinoita lukee.

    1. Tohon amerikkalaisen kulttuurin vientiin (ikävässä merkityksessä) vanhaan kotimaahansa Adichiekin viittaa. Mutta on toi surkeaa ja surullista jos todellakin on niin, että ”ei-amerikkalainen musta” (termi jota Ifemelun hahmo kirjassa käyttää) saa erilaista arvostusta ja huomiota kuin maan omat kansalaiset. Jäin vain miettimään miten toi korreloisi vaikka Suomeen. Ehkä aika hyvin. Ulkomaisten tutkijoiden, luennoitsijoiden, kansalaisaktiivien mielipiteitä kuunnellaan ja levitetään, mutta oman maan marginaalissa tavalla tai toisella olevat leimataan vain oman edun tavoittelijoiksi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s