Pahuus ei ole aivokudoksessa. Sillä ei ole mitään tekemistä aivojen etuosan verenkierron kanssa, eikä sitä ehkä voi syvemmässä mielessä yhdistää myöskään yhteiskunnalliseen kurjuuteen tai persoonallisuuden rakenteeseen.
Pahuus asuu sanoissa.
Pahuus asuu sanoissa, jotka muodostavat lauseita, jotka muodostavat kuvia, jotka muodostavat maailmamme.
Meidän täytyy punnita sanamme. Olen syvästi vakuuttunut siitä. Meidän täytyy varoa pieniä ajattelemattomia sanoja, jotka satuttavat, ja suuria sanoja, joista muodostuu ajatusrakennelmia ja joiden älyllisten kulissien taakse paholainen kätkeytyy.
Ruotsalaisen Sven Westerbergin ei-ihan-tuore romaani Jumalan kauhistuttava poissaolo väistelee luokitteluja. Etukannessa nimen alaotsikkona lukee Rikosromaani ja teos on valittu vuonna 1999 Ruotsin parhaaksi dekkariksi, mutta tällaisen kirjan nimittäminen dekkariksi tuntuu kovin harhaanjohtavalta.
Rikoksia Jumalan kauhistuttavassa poissaolossa tietysti selvitetään. Sen päähenkilö on oikeuspsykiatri Hanna Skogholm, jonka vastuulle sälytetään murhasta epäillyn nuoren opiskelijan syyntakeisuuden selvittäminen sen jälkeen, kun tutkimuksesta alun perin vastannut kollega selittämättömästi katoaa. Mutta tähän dekkarimaisuus oikeastaan loppuukin.
Vaikka kirjassa on selkeästi etenevä juoni, Westerbergin teksti on tiheänään ihmisyyteen, pahuuteen, olemassaolon merkitykseen liittyvää filosofista pohdiskelua. Inhimillisen vierauden ja ahdistuksen kuvaus on sysimustaa ja syvää.
Jossain täällä on se, mikä riistää ihmiseltä hänen arvokkuutensa. Tässä paikassa on kaikki se, joka muuttaa ihmisen joksikin muuksi. Tässä paikassa järvineen ja apean harmaana koittavine sarastuksineen ovat eroottisen hulluuden demonit ja ne voimat, jotka vakuuttavat ihmiselle, että hän on oma jumalansa.
Olen ollut tässä paikassa enkä koskaan pääse sieltä pois.
Linnut, mustat linnut lentävät tämän maiseman yli, ja minä palelen sydänjuuriani myöten.
Jos en olisi kerran ollut tässä paikassa, elämäni olisi ollut toisenlainen.
Harmi sinänsä, että tekstissä on aika paljon toistoa. Se syö kirjan intensiteettiä. Muutenkin teksti horjuu tyylillisesti, kolmen pisteen käyttö on hetkittäin melkein hervotonta.
Näennäisesti Jumalan kauhistuttavan poissaolon juoni on suoraviivainen. Siinä on kuitenkin lopulta paljon teemoja, maailmaasyleileviä ja pienempiä. Kiusaaminen, perhesuhteet, terrorismi, ulkopuolisuus, pahuus, hulluus, jumala.
Sven Westerberg on varmaan livenä hyvä tarinankertoja. Osa kirjan herkullisimmista kohdista ei kirjan kokonaisuutta ajatellen tunnu ollenkaan olennaisilta. Tiukan kurinalainen kirjoittaja (tai ehkä kustannustoimittaja) olisi karsinut rönsyjä pois, tyylillisten lisäksi myös sisällöllisiä sivupolkuja. Ne olisi voinut säästää vaikka seuraavaan romaaniin.
Ehkä se on meidän uuden aikamme suuri iskulause: Pidä pirulainen varasi, etten murskaa sinun kalloasi.
Sen voi kääntää monelle eri kielelle:
Tehokkuuden ja tuottavuuden lisääminen on välttämätöntä. Muuten yritys ei pysy mukana nopeassa kehityksessä. Työntekijöiden täytyy hyväksyä se.
Uusi moottoritie on välttämätön, jotta alueen taloudellinen kehitys ei pysähtyisi. Tien alle jäävien tilojen ja asuinrakennusten omistajat saavat rahallisen korvauksen.
Dekkareissa minua ärsyttää melkein aina kimurantin juonenkehittelyn jälkeen lässähtävä loppuratkaisu. Jumalan kauhistuttava poissaolo ei muutenkaan mahdu rikosromaanin kaavaan, mutta sen omaperäisyyden vahvistaa viimeistään loppu. Se on hieno.
Suomentanut Laura Jänisniemi
Eilispäivän kirjat: huonomuistisen naisen tajunnanvirtaa 