Erik Axl Sund: Lasiruumiit

Kuinka he voisivat ymmärtää?
Kuinka selittää, mitä nälkä on sille joka on aina syönyt itsensä kylläiseksi? Miltä tuntui palata koulusta kotiin vaatteet likaisina ja pikkusormi murtuneena. Käsivarsi yltä päältä mustelmilla.
Muina päivinä koulukirjat revittyinä ja koirankakkaa hiuksissa.
Kuunnella räkänaurua.

Välillä ihmettelen miten oikein valitsen lukemisiani. Erik Axl Sundin nimellä kirjoittavan ruotsalaiskaksikon kohutussa Varistyttö-trilogiassa on hetkensä, mutta en mitenkään varauksetta pitänyt siitä. Ja piti sitten vielä tarttua parivaljakon seuraavaan kirjaan.

Varistyttö-trilogia käsitteli lasten hyväksikäyttöä, Lasiruumiiden aihe on nuorten ahdistus ja itsetuhoisuus. Rajuja aiheita, ja parasta Lasiruumiissa on mielestäni se, että kaksikko pystyy kirjoittamaan vaikeista aiheista ilman lässytystä ja kauhistelua, jotka eivät tämäntyyliseen kirjallisuuteen kuulu (en tietenkään tarkoita, etteivätkö aiheet ole kauheita).

Kiusaamisen vaikutusta nuorten ahdistukseen ja masennukseen ei varmaan voi liikaa korostaa. Lasiruumiit kuvaa osuvasti kiusaamisen aiheuttamaa ahdistusta ja sitä, miksi ahdistunut nuori hakee lohdutusta kivusta, vaikkapa viiltelystä.

Täydellisessä pimeydessä kaikki ovat samanlaisia, hän ajattelee. Kukaan ei ole kaunis eikä kukaan ole ruma. Ei pitkä eikä lyhyt. Täydellinen pimeys on oikeudenmukainen, ja kaikki ovat mitä ovat. Sokeuden täytyy olla äärimmäinen hyve. Huhu kertoo, että Nälkä on puhkaissut silmänsä neulepuikoilla. Siitä on kuulemma kuvia todisteena. Kaiken tarkoituksena on synnyttää täydellinen välinpitämättömyys, niin että vain ideat ovat oleellisia.

Synkkyys kiehtoo ahdistuneita nuoria rakastumisen lailla. Kirjan nimi Lasiruumiit – jos oikein tulkitsen – viittaa juuri tähän: kirjan kuvaavat nuoret ovat olevinaan kovin rankkoja, mutta ovat oikeasti hauraita kuin lasi.

Viha on laki. Viha tahdon alaisuudessa. Viha on tahtoa.
Melankolia on surullisena olemisen armoa ja onnea. Melankolia on kapinaa ja vieraantumista, ja musta melankolia on syvää tyydytystä siitä että haluaa kuolla. Pyytää maailmaa painumaan helvettiin.

Lasiruumiiden heikkous on mielestäni – ja todellakin yllättäen, Sundin kaverithan ovat rokkareita – epäuskottava nuorisoskenen kuvaus. Itsetuhoisia nuoria yhdistää black metal -artisti Nälkä, joka ruokkii yleisönsä angstia keikoillaan ja lähettää pyynnöstä faneilleen c-kasetteja (Kyllä! Mutta tämä ei ole se epäuskottava osa.), joissa annetaan jokaiselle tapauskohtaisesti räätälöidyt ohjeet itsensä tappamiseen.

Lasiruumiiden poliisipäähenkilö on Jens Hurtig, joka oli yksi Varistyttö-trilogian sivuhahmoista. Hurtigin oma tausta itsemurhan tehneen pikkusiskon veljenä tekee hänestä Lasiruumiiden kiinnostavimman henkilön. Varistytössä huseerannut Hurtigin pomo Jeanette Kihlberg oli hahmona paljon kliseisempi. Nuorten itsemurha-aallon lisäksi Hurtigin tutkittavana on pari perinteisempääkin murhaa, joilla on kyllä linkki kokonaisuuteen, mutta jotka jäävät vähän irrallisiksi.

Suomentanut Kari Koski