Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin. Carlin kirja

Aidtolen yksin vihaan ruumistani se synnytti jotakin mikä kuoli se ei pystynyt pitämään sinua hengissä olen yksin halveksin ruumistani halveksin lihaani haluan upottaa veitseni lihaani rangaista lihaani

Nyt on intensiivistä.

Naja Marie Aidtin kirja Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin kertoo kirjailijan pojan tapaturmaisesta kuolemasta.

Carl oli kuollessaan 25-vuotias. Nimensä mukaan ”ystävällinen innokas nuori mies” hyppäsi ikkunasta huumaavien sienten aiheuttamassa psykoosissa. Ja kuoli. Niin turhaan.

Aidtin kirja purkaa suruprosessia reilun vuoden ajalta. Ei dokumentaarisesti päivä päivältä, koska pitkään aikaan Carlin kuoleman jälkeen Aidt ei pysty kirjoittamaan. Kirjailija palaa vähitellen kirjoittamisen pariin kuin lapsi lyhyiden haparoivien lauseiden kautta.

Tarina piirtyy kuitenkin takautumina ja muistikuvina, jotka vaikuttavat autenttisen raivokkailta.

AJATTELEN HALVEKSIEN IHMISIÄ JOTKA KIRJOITTAVAT KUOLEMASTA JOTKA KEIMAILEVAT KUOLEMALLA MAALAAVAT KUOLEMAA KUOLEMA KULKEE RINNALLAMME SE ON TODELLINEN SE EI OLE KAUNOKIRJOITUSTA EI MITÄÄN VITUN KUVITELTUA KÄRSIMYSTÄ SE ON TODELLISTA SE ON MUURI SE SAA MINUT RAIVOSTUMAAN SURUNI TEKEE MINUSTA RAIVOSTUNEEN VIHAMIELISEN OLEN RAIVOISSANI SIITÄ ETTÄ OLEN ERISTYKSISSÄ SURUSSANI VIHAAN TAIDETTA VIHAAN KAIKKEA SITÄ MITÄ ITSE OLEN ENNEN KIRJOITTANUT KUOLEMASTA

Facebookin keskusteluryhmässä etsittiin taannoin kirjoja, jotka auttaisivat käsittelemään surua läheisen kuolemasta. Ehdotuksia oli paljon, mutten löytänyt niistä apua omien tunteideni kuvaamiseen tai prosessointiin.

Tämä kirja auttaa. Se antaa avaimia myös myöhemmin tulevien kauhun ja ahdistuksen hetkien käsittelyyn.

Äidin tuska oman lapsen kuolemasta on varmasti tunnesyvyydessään omaa luokkaansa. En ole kokenut Aidtin kuvaaman kaltaista musertavaa menetystä, mutta tunnistan silti kaikki hänen kuvaamansa surun vaiheet.

Alun turtumuksen ja epäuskon. Raivon siitä, että muu maailma jatkaa kulkuaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ällistyksen kaltaisen tunteen siitä, että kaikki tärkeältä tuntunut onkin täysin triviaalia. Tarpeen spekuloida ja jossitella: kaikki olisi voinut mennä ihan toisin. Halun vältellä tilanteita, joissa lätistään yhdentekeviä asioita. Keskittymisen siihen, mikä on tärkeää.

Ja sen kun muistaminen muuttuu. Alkuun surun keskellä muistot ovat liian kipeitä ja niitä joutuu painamaan syrjään. Sitten muistaminen muuttuukin peloksi siitä, että unohdan.

Tämä kirja on kirjoitettu siksi, ettei Carl unohtuisi. Se on tärkeää.

Unohdan miltä hänen vartalonsa tuntuu, hänen äänensä, hänen naurunsa. Pelkään että hän katoaa minulta päivä päivältä yhä enemmän. Että hän katoaa sitä mukaa kuin toivun. Se on sietämätöntä. Ja ehkä ainoa tapani selvitä.

**

Suomentanut Katriina Huttunen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s